BLOGIN TAKANA

★21-vuotias Turkulainen hevosharrastaja.
★Ylläpitohevosen Glitterin jälkeistä elämää uuden hevosuttavuuden Ministerin kanssa.
★Valmentaudun aktiivisesti ja tavoitteet ovat kilpailemisessa!

» Lue lisää minusta


29. huhtikuuta 2017

Hyvä hyppäri hyvä mieli

Voi jestas miten hyvä fiilis sitä voikaan jäädä  yhdestä hyppäristä! Eilen päästiin vihdoin ja viimein korkkaamaan ulkokausi myös hyppäämisen suhteen. Kentälle olikin jo valmiiksi rakennettu kaikki esteet aikasiemmin viikolla olleiden valmennuksien vuoksi joten ihan luksusta kun kerrankin ei tarvinnut kantaa eikä purkaa esteitä kentältä. Essi pääsi lähetmään mukaan kuvaamaan meidän menoa joten ohessa melkoinen kuvapläjäys. Tällä kertaa hyppäristä onkin ainoastaan kuvia sillä koneeni jolla yleensä editoin videot taisi tulla tiensä päähän. Kone vain sammui eikä se ole tässä  pahemmin näyttänyt minkäänlaisia elon merkkejä reiluun viikkoon.. Luultavasti , tai ainakin oletan että tuosta on kovalevy poksahtanut joten taitaa olla edessä uuden koneen osto.


Mulla lyö pää tällä hetkellä melko tyhjää tehtävien kulusta mutta ihme ja kyllä muistin eilen koko lopussa tultavan12 esteen radan alusta loppuun saakka. Kaikenkaikkiaan hyppäri rullasi alusta alkaen todella kivasti, jo niistä verkkahypyistä lähtien Minkku teki hyviä hyppyjä ja sain tuotua sen juuri niihin paikkoihin joihin halusin. Rataa tultiin pariin otteeseen korotettuna. 

Viimeiseltä kaarevalta pysty-okseri linjalta tuli puomi.. Lähdin jo ennen pystyä vähän liikaa miettimään sekä venkslaamaan jälkinmäistä okseria ja saanko suoristettua ennen sitä riittävän ajoissa jonka vuoksi pystyltä tulikin puomi. Tuo väli oli varmaan ainut kun ei alussa oikein saatu askelia sopimaan okserille, mutta onneksi tämäkin korjaantui lopussa. Saatiin tulla radan jälkeen vielä ravilähestymisellä puomi ristikko- okseri linja jonka väliin tuli neljä askelta. Tätä tultiinkin vielä loppuun korotetusti ja Minkku teki tähän ihan älyttömän hyviä hyppyjä ja homma sujui sujuvasti. Vähän ehkä liiankin sujuvasti sillä en edes ehtinyt tajuta,että este oli korkeimmillaan 145cm ellei ylikin. Vasta loppukäyntejä kävellessä este näyttikin ihan esteen kokoiselta :D Ihana Minkku,hyvä hyppäri ja superhyvä mieli!


Eilen oli niin nätti ja lämmin keväinen ilma hypätä ulkona mutta nyt kun katsoo ikkunasta ulos on lunta enemmän kuin mitä jouluaattona.. Niin mikä kevät? Hauskaa vappua kumminkin joka tapauksessa! :) 



Henkilön M O O N A (@moonakantola) jakama julkaisu

4 kommenttia:

  1. Millä tallilla Minkku asustaa? :)

    VastaaPoista
  2. Onpas kivannäköinen heppa! Mutta ratsastajan katse pitäisi saada eteenpäin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minkku on kyllä ihan mahti! Joo äläpä muuta sano :D

      Poista

Huomaathan,että kommenttisi ilmestyy näkyviin vasta kun olen sen hyväksynyt! Epäasialliset sekä arvostelevat kommentit jätetään julkaisematta.

Kiitos kommentistasi! :)
-Moona-

Copyright

Webdesignin tarjoaa Veera Junttila, Lunar Graphics 2016