BLOGIN TAKANA

★21-vuotias Turkulainen hevosharrastaja.
★Ylläpitohevosen Glitterin jälkeistä elämää uuden hevosuttavuuden Ministerin kanssa.
★Valmentaudun aktiivisesti ja tavoitteet ovat kilpailemisessa!

» Lue lisää minusta


28. helmikuuta 2013

Sekalaista

Tänään kävin aamusta liikuttamassa divan. Mentiin tunnin verran manesilla.Tein melko pitkän käynti työskentelyn, taivuttelin ja asettelin ympyröillä sekä tehtiin hiaman väistöjä, diva pelitti itseasiassa tosi kivasti. Ravissa tehtiin hiaman temponvaihteluita ja työskentelin pääoisin ympyröillä kummassakin suunnassa. Laukassa jatkoin aluksi hiaman reippaamaassa laukassa koko uraa pitkin, diva tuntui taas aluksi laukassa olevan vähän energinen. Laukkaa jatkoin seuraavakasi kummassakin suunnassa ympyröillä työskennellen jossa lähdin tekemään siirtymisiä käyntiin ja ihan pysähdykseen asti. Diva pysähtyi hyvin mutta ei oikein aluksi malttanut odottaa nostoissa vaan tarjosi laukkaa jo ennen kuin ehdin sitä pyytää. Loppuun päin se kumminkin oli jo paremmin kuulolla ja saatiin hyviä nostoja.Loppuravit ravailin eteen-alas, diva tuli koko ajan paremman ja rauhallisemman rennon tuntuisemmaksi ja ravaili hyvin pyöreästi eteen, lopettelin siihen ja käytiin kävelemässä vielä malja kentällä loppukäynnit! 

Siellä se tarhassa odotteli :) vitsit oli taas ihana aamu kun aurinkokin paistoi! kuva otettu joskus 8 jälkeen jolloin oli jo ihan valoisaa, joulukuussa samoihin aikoihin oli vielä ihan säkkipimeää :D 


Kouluun mun piti mennä vasta illaksi mutta kun pääsin tallilta kotiin tuli kauhean huono olo ja oli kuumetta.. huoh  ja just olin kipeä, tuun aina ihan väärään aikaan kipeäksi :D Nyt oon sit kattellut koko päivän telkkaria ja uutta bondia! Joskos lauantaiks sitten ois terve.. Loppuun lisäilen vielä muutamat kuvat tältä viikolta kun puhelinta tyhjentelin :) Hyvät alkavat viikonloput palaillaan toivonmukaan lauantaina! 

 Koulussa oli taas meikkausta, meikattiin "häämeikit" ja kiharreltiin hiuksia

2

27. helmikuuta 2013

Myöhässä

Myöhäistä pikapostausta launatain ratsastelusta..Iltavuoro viikko meneillään joten pistetään sen piikkiin,etten ole aikaisemmin jaksanut tulla päivittämään.. koulusta kun olen tullut olen mennyt suoraan nukkumaan ja aamulla herännyt puoliltapäivin ja lähtenyt suoraan kouluun, ei ole siis jäänyt ylimääräistä aikaa koneella istumiselle :D tänään tosin päästin jo aikaisemmin kun oli meikkausta niin ei tarvinnut iltaa olla koululla! 

Lauantaina Linda kävi meitä kuvaamassa joten iso kiitos lindalle kuvista! :) Lisäilen kuvia myöhemmin kunhan niitä ensin vain saan. En kauhean tarkalleen enään muista mitä tehtiin mutta mentiin about tunnin verran maneesilla tehden sen kummmempia. Diva oli taas  aluksi melko reippaalla päällä ja keskittyi aika paljon siihen mitä ympärillä tapahtui, pari estelankkuakin toisessa päädyssä seinälläkin vaikutti olevan todella pelottavia tamman mielestä kun niitä piti kyttäillä :D Pikkuhiljaa diva kumminkin alkoi keskittyä paremmin itse työntekoon ja loppuraveissa se ravasikin jo hyvin rennosti eteenpäin. Alhaalla lyhkäinen kooste ratsastelusta! :)

Huomenna suuntaakin aamupäivästä liikuttamaan divan, lauantaina katsotaan joskos päästäisiin taas hyppäämään :) palaillaan! 
4

23. helmikuuta 2013

Viikko hurahtanut

Tämä viikko onkin hurahtanut ihan mielettömän nopeasti! En ole pahemmin kerinnyt koneella istumaan joten nyt vasta ehdin kunnolla postailemaan. Joka päivä olen koulun jälkeen suunnannut tallille. ke ja tänään pe ponilla oli vapaa päivät joten näinä päivinä en sitä ratsastanut, kaikkini muina päiviniä sen liikutin sekä divan ratsastin to pe ja vielä huomenna lauantaina luvassa diivailua! :)  

En kauhean tarkasti enään alkuviikon ratsasteluista muista mitä suunnilleen tehtiin mutta poni on liikkunut koko viikon ajan tosi mukavasti ja oli kyllä tosi kiva kun sain sitä tämän viikon liikutella, on se vaan söpö tapaus! :) 

Nyt eilen Viivi olit tallilla kuvaamassa kun ensiksi ratsastin Divan. Divan kanssa mentiin maneesilla ehkä himan yli tunnin verran. Diivuski oli kyllä taas melko vauhdikkaalla päällä, vauhtia tuntui piisaavan. Alussa se ei oikein keskittynyt kunnolla. Työstin pitkään käynnissää ja lähdin tekemään siks sakkiin pohkeenväistöjä suoralla uralla. Diva oli aika herkkä pohkeelle ja väistätti ehkä vähän liikaakin. Tehtiin tätä kumpaankin suuntaan ja pikkuhiljaa väistötkin sujuivat paremmin. Seuraavaksi siirsin raviin jossa jatkoin työskentelyä harjoitusravissa, tehtiin aluksi vielä hiaman ravissa väistöjä. Laukkaa otin kumpaankin suuntaan ympyrällä työskennellen ja tehden hiaman siirtymisiä. Diva oli melko vauhdikkaan oloinen laukassa aluksi ja etenkin vielä laukkojen jälkeenkin kun jatkoin tehden siirtymisiä ravista D tarjosi vielä muutamaan otteeseen laukkaa eikä oikein kunnolla malttanut odottaa.  Jatkoin työskentelyä melko pitkään vielä ravissa. Alussa tuntui,että hevonen vain kipittää alta eikä ole yhtään kuulolla. Pikkuhiljaa diva kumminkin alkoi kuuntelemaan paremmin ja rentoutumaan. Tarpeeksi kauvan kun vain muisti työskennellä. Itseasiassa diva oli ihan super hyvä loppuun päin! se oli hyvin kuulolla ja ravaili eteenpäin rennon pyöreästi. Jäi kyllä tosi hyvä  fiilis etenkin tuosta lopusta kun alussa tuntui ,ettei ratsastelusta tule mitään kun hevonen tuntui olevan sen verran reippaan puoleinen :D  Loppuun kevenneltiin vain eteen-alas ja käytiin kentällä sekä maasto polulla kävelemässä loppukäynnit kun oli sen verran ihana ja aurinkoinen ilma pitkästä aikaa! :)

söppänä <3








Divan jälkeen käytiin Ponin kanssa  pellolla ratsastamassa. Pääosin työskentelin käynnissä ja otin hiaman raviin siirytmisä ja ympyröillä, laukkaa otettiin myös hiaman ympyröillä ja suoralla uralla.Poni oli tosi mukavan ja rennon tuntuinen! Lopuksi mentiin vielä malja kentälle kevenetelemään loppuravit! Poni liikkui kyllä tosi kivasti :) Alhaalla kummastakin ratsasteluista kooste!
Tänään perjantaina kävin myöskin liikuttamassa divan. Mentiin vajaa tunti tehden oikeastaan mitään sen kummempaaa, lähinnä kaikki askellajit läpi ja melko paljon käynti- ravi työskentelyä ja hiaman laukkaa. Diva oli koko ratsastuksen ajan tosi mukavan oloinen ja keskittyi hyvin :)

2

17. helmikuuta 2013

Viikonloppu

Eilen lauantaina mentiin ponin kanssa maneesilla about vajaa tunnin verran. Otin kaikki askellajit läpi. Käynnissä poni oli hiaman tahmeahkon tuntuinen, mutta ravissa olikin jo reippaampi. Työskenneltin aika paljon ympyröillä ja tehtiin taas hiaman siirtymisiä. Laukkaa otin koko uraa pitkin sekä ympyröillä. Loppuun ravailtiin vain loppuravit ja käytiin kävelemässä loppukäynnit kentällä sekä maastopolulla. Alhaalla videokooste sekä muutamat kuvat, kiitos sallalle kuvaamisesta! :)  Ohessa myöskin perjantaiana kännykällä kuvattu lyhkäinen video.




Tänään sunnuntaina puolestaan liikutin sekä divan,että ponin. Ratsastin divalla aluksi tunnin verran maneesilla. Tamma tuntui olevan melko vauhdikkaalla päällä,virtaa tuntui piisavan. Maneesilla oli samaan aikaan menossa koulutunti joten jäätiin pääosin työskentelemään toiseen päätyyn ympyrälle. Tein melko pitkän käyntityöskentelyn taivutellen ja asetellen ympyrällä kummassakin suunnassa. Seuraavaksi jatkoin ravissa. Otin melko pian myös ympyrällä laukkaa. Laukkojen jälkeen diva tuntui vain kipittävän vain alta pois. Jäinkin seuraavaksi työskentelemään joksikin aikaa käynnissä jossa vaihdeltiin usein suuntaa ja tein kirjainten kohdalle pysähdyksiä. Tein lävistäjältä kumpaankin suuntaan pohkeenväistöä. Väistöjen aikana diva alkoikin keskittymään työntekoon paremmin ja paremmin ja tuli hyvin kuulolle, väistötkin sujuivat hyvin. Tarpeeksi kauvan kun malttoi työskennelle niin  Diva tuli rennommaksi ja paremman tuntuisemmaksi. Seuraavaksi jatkoin taas ravissa työskentelyä tehden vielä käyntiin siirtymisiä. Diva oli edelleen reippaamman puolinen mutta kumminkin jo parempi kuin alkutunnista. Pikkuhiljaa diva tuli vain rennommaksi ja paremmaksi ja liikkui hyvin pyöreästi eteen. Loppuravit keventelin eteen-alas. Diva oli kyllä todella hyvän tuntuinen loppuun päin, jäi kyllä hyvä fiilisi etenkin lopputunnista! :)


Seuraavaksi ratsastin ponin. Ulkona oli hyvä ilma ja kenttäkin oli hyvässä kunnossa joten käveltiin ponin kanssa maastopoluilla alkukäynnit ja mentiin hetkeksi kentälle keventelemään. Aluksi työskentelin käynnissä kummassakin suunnassa jonka jälkeen lähdin tekemään ravissa hiaman siirtymisiä. Loppuun vain keventelin hiaman kumpaankin suuntaan ja käveltiin loppukäynnit. Poni oli rennon ja tyytyväisen oloinen :)

2

15. helmikuuta 2013

Pikaiset kuulumiset

Tämän viikon ratsastelut sijottuivat taas loppuviikkoon joten alkuviikosta ei ole ollut mitään kirjoiteltavaa :) 

Nyt viikon ajan mulla on poni liikutettavana. Tänään aamulla heräsin jo 8 aikoihin ja  ratsastamaan suuntasin heti 9 jälkeen. Mentiin tunnin verran  ponin kanssa maneesilla. Kauhea kun oli jotenkin ankea ratsastaa yksin hiljaisessa maneesissa , siellä pitäis olla radio! :D Tein melko pitkän käyntityöskentelyn, taivuttelin ja asettelin sekä pitkillä sivuilla lähdin tekemään pohkeenväistöjä, poni tuntui tosi hyvälle ja väistätti hyvin! Seuraavaksi jatkoin harjoitusravissa tehden edelleen väistöjä. Laukassa työskentelin ympyröillä ja tein siirtymisiä sekä tehtiin parit laukkavaihdot lävistäjän kautta. Poni toimi laukassa oikein kivasti ja oli sopivan reipas. Loppuun työskentelin vielä harjoitusravissa ja loppuun ravailin loppuravit eteen-alas. Poni oli kyllä koko tunnin verran todella mukavan ja hyvän tuntuinen ratsastaa! Jäi kyllä hyvä fiilis aamuisesta ratsastelusta :) 

Pistin kännykän hetkksi maneesilla kuvaaamaan mutta en videota nyt kerkiä lataamaan joten lisään sen tähän viimeistään tänään illemmalla! :)



En tiedä mistä johtuu mutta oon ollut tämän viikon ihan yllättävn hyvällä tuulella, vaikka joutunutkin olemaan koulussa iltavuorossa :D  Maanantaikin alkoi hyvin kun päästiin koulussa meikkailemaan juhla/ilta meikkejä.. Itse en ole koskaan tottunut meikkaamaan mitenkään erityisemmin niin tuntui ihan oudolta kun oli enemmän pakkelia naamassa :D  Tällä viikolla ollaan myöskin soiteltu eri kenneleihin ja kyselty joskos meilla irtoisi yksi ranskis pentu x) saa nyt nähdä mihin syntyy ja milloin :) Lisäilin tähän muutamat kuvat tältä viikolta kännykästä!  Nyt lähden suihkun kautta iltavuoroon, hyvät viikonloput ja hiihtolomat  niille kenellä se alkaa! itselläni tänä vuonna ei mitään hiihtolomaa olekkaan.. :D





0

10. helmikuuta 2013

Onnistunut kisapäivä!

Tänään tosiaan oli kotitallin seuraestekisat jossa mentiin divan kanssa 80 sekä 90cm! Rata oli itsessään suht helppo ja simppeli 8 esteen rata, kaikki puhtaat saivat ruusukkeen. Olin melko ajoissa jo valmis joten ehdin kävellä radan hyvin ja ehdittiin divan kanssa kävellä hyvin metsäpolulla ennen verryttelyyn pääsemistä. 80cm verkassa diva tuli pari kertaa verrkaesteelle hiaman pohjaan mutta pikkuhiljaa paikat alkoivat paremmin löytyä ja saatiin hyviä hyppyjä.  Itse rata sujui kokonaisuudessa  tosi hyvin! Diivuski hyppeli  hienosti! 

80cm ja 90cm luokkien välissä olikin ihan reiliusti aikaa joten ehdittiin divan kanssa odotella tallissa sekä kävellä ulkona. 90cm verkassa tuntui vähän,että koko ajan joku tuli eteen verkkaesteiden jälkeen taikka ennen.. itse lähdin keskittymään enemmän siihen mitä ympärillä tapahtuu kuin ratsastamiseen. pari kertaa verkkaesteille tuli taas hiaman pohjaan kun ei laukka ollut tarpeeksi pyörivää. Loppuun saatiin pari onnistunutta hyppyä joihin oli hyvä lopettaa. Radalle mennessä omistaja sanoikin,että koita saada laukka vielä pyörimään paremmin. Rata itsessään sujui hyvin, mutta ei ollut ehkä niin hyvä kuin mitä 80cm rata. Nyt laukka pyöri mutta en saanut niin hyvin hevosta takaisin kuin mitä 80cm ja diva pääsi parin esteen välissä hiaman kuskaamaan. Loppurata sujuikin paremmin ja paikat täsmäsivät jo paremmin.  Mutta siis kaiken kaikkiaan 90cm rata sujui hyvin, tämä olikin meidän eka yhteinen 90 :)

Molemmista luokista siis saatiin nolla tulos! En voi kyllä olla muuta kuin tyytyväinen ja iloinen, jälleen kerran diivuski hyppeli niin hienosti! :) 

Alhaalla muutamat kuvat 80cm©Ansu ja 90cm ©Mari, kiitos!  sekä äidin videoima video radoista ja 80cm verkasta!




<3




8

9. helmikuuta 2013

Lauantai

Tänään oli vuorossa taas diivailua. Suunnattiin divan kanssa maneesille jossa ratsastin ehkä hiaman yli tunnin verran. Linda oli maneesilla samaan  aikaan kuvailemassa Janitaa joten napsi meistäkin samalla muutamia kuvia, kiitos!  :)  

Työskentelin melko pitkään käynnissä jonka jälkeen lähdin työskentelemäään ravissa, taivuttelin ympyröillä vaihtelin usein suuntaa ja tein hiaman temponvaihteluita. Diva tuntui keskittyvän tosi paljon siihen mitä ympärillä tapahtuu ja oli melko reippaalla päällä.  Pikkuhiljaa kumminkin D alkoi  kumminkin keskittymään työntekoon ja liikkumaan rennommin. Laukkaa otin hiaman kumpaankin suuntaan ympyröillä sekä koko uraa pitkin. Käveltiin hetki jonka jälkeen lähdin kunnolla työskentelemään harjoitusravissa. Otin siirtymisä pysähdykseen asti, asettelin ja taivuttelin ja ratsastin eri kiemurauria. Diva tuli koko ajan vain paremman tuntuisemmaksi. Loppuun päin Diva oli kyllä ihan super hyvä! Liikkui rennon pyöreästi eteen ja oli hyvin kuulolla! Harmittaa ihan kun kuvaaja ehti lähteä tässä vaiheessa :D Ratsasteluista jäi kyllä etenkin lopusta tosi  hyvä fiilis! :)  Huomenna sitten loikkimaan tallin seuriksin 80cm & 90cm!  Palaillaan :)



ihme könötys :D



0

3. helmikuuta 2013

Aamuiset hyppelöt

Tänään päästiin vihdoin divan kanssa loikkimaan! Tunti oli aamulla sen verran aikaisin etten saanut ketään värkättyä kuvaamaan. Pahoittelut siis jälleen kerran materiaalittomasta postauksesta, koitan saada jonkun  nyt keskiviikoksi kuvaamaan mutta viimeistään kisoista tulee ainakin materiaalia! :)

Verkkailin aluksi itsenäisesti kumpaankin suuntaan sekä ravissa,että laukassa. Verkojen jälkeen aloitettiin tulemaan ympyrällä päädyssä olevia kolmea kavalettiä laukassa.Oikea kirros tuntui hankalemmalta kun hevonen pääsi hiaman valumaan, vasemmassa homma pelitti jo paremmin ja saatiin hyviä pätkiä itse kun muisti pitää käden rentona ja katsoa eteen niin sujui jo paremmin :D Tämän jälkeen aloitettiin tulemaan pienillä korkeuksilla jumppasarja linjaa kokorataleikkaamaisesti. Tultiin ravissa sisään.Itse lähdin aluksi ehkä hiaman liikaa hyppyihin mukaan  mutta kun tultiin muutaman kertaan uusiksi tuntui homma jo pelittävän paremmin ja saatiin hyvät hypyt. Käveltiin hetki jonka jälkeen tultiin pariin kertaan pelkästään yksittäinen päädyssä oleva pysty, tälle tulikin ihan hyviä hyppyjä.Seuraavaksi jatkettiin niin,että alkuun ympyrällä kavaletit, siirtyminen raviin ja jumppis. Kavaletit sujuivat alkuun hyvin ja sain siirrettyä niiden jälkeen hyvin raviin ilman,että D lähti hätiköimään, jumpallekkin päästiin hyvin kun itse pidin käden hiljaan enkä lähtenyt liikaa mukaan. Lopuksi tultiin muutamaan otteeseen koko homma pötkänä. 

Alkuun ympyrällä kavaletit josta jatkettiin laukassa jumpalle ja loppuun yksittäinen pysty. Jumpan jälkeen en saanut ensimmäisellä kerralla divaa oikein kunnolla takaisin vaan se pääsi hiaman kuskailemaan jonka seurauksena yksittäiselle pystylle ei tullut niin hyvää hyppyä. Seuraavalla kerralla kun muisti jumpan jälkeen istua kunnolla alas ,tehdä puolipidätteen niin hevonen tuli jo paljon paremmin takaisin ja pystyttiin jatkamaan sujuvammin esteelle.Esteitä korotettiin ja jumpan linjan viimeinen okseri taisi olla hiaman yli 100cm paikkeilla.Tultiin korotettuna uusiksi ja lopetettiin siihen kun saatiin hyvät hypyt! Jumpalle lähestyminen tuli hyvin ja sain hyvin kiinni sen jälkeen josta oli jälleen sujuva jatkaa yksittäiselle, yksittäisen jälkeenkin diva tuli hyvin takaisin eikä päässyt kuskailemaan! Jäi kyllä niin hyvä fiilis hyppelöistä, diivuski oli hieno! :) Loppuun keventelin loppuravit. 

Hyvillä mielein siis loikkimaan ensi sunnuntain kisoihin se 80 ja 90cm! :)


5

2. helmikuuta 2013

lauantain ratsastukset

Tänään sainkin yllätteän vielä divan lisäksi liikuttaa ponin! Tuo poni on vaan niin symppis tapaus! :)  Saan kyseistä ponia nyt tulevalla hiihtolomaviikolla käydä liikuttamassa sen omistajien ollessa matkalla. Kiva päästä taas pitkästä aikaa menemään muillakin kuin divalla :)

Ratsastin tänään ensiksi divan, mentiin ehkä vajaa tunnin verran maneesilla. Diva oli jotenkin hiaman tahmean oloinen alkuun, ja sitä saikin ratsastaa jonkin verran eteen. Työskenneltiin ravissa kumpaakin suuntaa käytten tehden hiaman siirtymisä ja tempon vaihteluita. Laukassa jäin työskentelemän ympyrälle. Diva oli koko ajan hyvin kuulolla ja itseasiassa tosi mukavan ja hyvän tuntuinen. Loppuun jäin työskentelemään harjoitusravissa tehden hiaman siirtymisä pysähdykseen asti. Diva alkoi pelittämään pikkuhiljaa vain paremmin ja liikkumaan rennommin. Loppuun se olikin oikein mukavan tuntuinen joten ravailtiin loppuravit eteen-alas ja lopetettiin siihen :)

Divan jälkeen menin ponilla jonka kanssa mentiin myöskin vajaa tunnin verran. Vitsit kun poni tuntui kauhean pikkaiselta heti divan jälkeen :D Alkuun taivuttelin ja asettelin ympyröillä käynnissä sekä vaihtelin usein suuntaa. Käynnissä poni tuntui jokseenkin tahmealta mutta reipastui kyllä heti kun aloitettiin työskenteleminen ravissa. Ravissa jatkettiin pitkälti saman kaavan mukaan eikä oikeastaan tehty mitään sen kummempia, työskenneltiin ympyröillä,vaihtelin usein suuntaa ja tein hiaman siirtymisiä. Laukkassa poni tuntuikin yllättävän reippaalta. Otin kumpaankin suuntaan aluksi koko uraa pitkin laukkaa jonka jälkeen työskenneltiin ympyröillä sekä tehtiin lävistäjän kautta muutamat vaihdot. Loppuun työskentelin vielä harjoitusravissa. Etenkin oikeaan kierrokseen poni tuntui tosi hyvälle! Loppuun vain keventelin loppuravit. Poni oli tosi rennon ja mukavan tuntuinen, siihen oli hyvä lopettaa :) Jäi kyllä hyvä fiilis ratsasteluista!


Tälle päivälle en saanut värkättyä ketään kuvaamaan joten saatte tyytyä materiaalittomaan postaukseen :( katsotaaan joskos saisin jonkun tulemaan kuvailemaan huomisia hyppelöitä, palaillaan! :)
0

Ylläri



Olin vähän kahden vaiheilla julkaisenko vai en mutta päätin nyt kumminkin ladata videon.  My day tyyppistä tältä päivältä kun joku joskus aikaisemmin toivoi niin ajattelin aamulla alkaa tälläista kuvailla toisin video  jäi hiaman lyhkäiseksi kun en joka paikassa voinut kameran kanssa heilua,mutta eiköhän touosta suurinpiirtein saa selvää :D katsotaan joskos joskus toiste innostuisin kuvaamaan paremman! :)
10

1. helmikuuta 2013

Viikkokatsaus

Tällä viikolla mun diivaulupäivät ovat taas näin loppuviikosta joten siitä syystä ei ole kuulunut postauksiakaan. Viime viikolla kävin vielä lauantaisen lisäksi sunnuntaina liikuttamassa divan, en muista enään sinne asti kauhean tarkalleen mutta ratsastelin eteen-alas, diva liikkui todella hyvin alusta alkaen, oli rento , liikkui pyöreästi ja oli todella hyvin kuulolla.


Tällä viikolla oli meillä koulussa jo aijemmin mainitsemani omien hiusten päivä, uskaltauduin värjäämään kauvan haluamani liukuvärjäytyt hiukset! Tuli muuten ihan sairaan kivat , ja itse olen todella tyytyväinen! :) Jotain vaihtelua siihen iän ikuiseen ruskeaan väriin. Latvoihin tehtiin värinpoisto jonka jälkeen laitettiin tyviväri astetta tummemmalla kuin omani ja latvat sitten vain sävytettiin. Mulla oli tuo vaalennusjauhe päässä ehkäpä noin.10 minuutin ajan jos sitäkään, ja ehti jo noinkin lyhyessä ajassa kuluttamaan kivasti hiusta. Kuinka tyhmä oonkaan joskus ollut kun tehnyt useampan otteeseen värinpoistoja kampaajalla kokopäätä vaalentaessa, noh silloin oli kyllä hiukset ihan sen näköisetkin, huonokuntoiset ja hamppuiset.  Nyt siis loppui meillä tuo värikurssikin. Mihin tammikuu oikein katosi? aika menee ihan hurjaa vauhtia eteenpäin. Torstaina  meillä oli myös värikoulutus johon äiti tuli malliksi. Väri kuulema onnistui täydellisesti :D ainakin on jotain opittu vaikka teoria ei ehkä ihan vielä ole kunnolla hallussa. Tänään olikin sitten ihanan rento päivä koulussa, värjäilin yhden harjoituksen harjoituspäähän , leikattiin mun hiukset sekä kiharreltiin toistemme hiuksia.



Ennen ja jälkeen

Koulutuksesta saatiin lahjaksi itsellemme värishamppoo sekä hoitoaine

Tänään oli tarkoitus päästä hyppäämään mutta se peruuntui taas, noh sunnuntaina uusi yritys ja toivonmukaan viimeistään silloin päästäisiin hyppäämään! :) Näillä näkymin osallistutaan tallin 10pv seuriksiin jossa mennään 80cm ja 90cm.  Oltaisiin menty rats.koulun tunnille tänään mutta tunnilla ei ollutkaan tilaa. Olin siis vasta 7 jälkeen tallilla joten tunnit olivat paraikaan silloin menossa. Suunnattiinkin siis divan kanssa kentälle. Pohja oli jostain kohtaa hiaman epätasainen joten jäätiin pyörimään siihen osaa jossa pohja tuntui hyvälle ja jossa oli vielä sopivasti lunta. Mentiin aika hissukseen vajaa tunnin verran käynnissä ja hiaman otin ravisiirtymisiä. Diva oli ihmeen rennon ja rauhallisen tuntuinen.Loppuun päin se liikkui käynnissäkin tosi rennon ja hyväntuntuisesti. Lopetettiin siihen ja käytiin vielä kävelemässä metsäpolulla lenkki siinä osassa mikä oli valaistu :)


Huomenna mennään itsenäisesti ja sunnuntaina toivonmukaan siis hyppäämään, palaillaan!
Hyvät viikonloput! :)
2

Copyright

Webdesignin tarjoaa Veera Junttila, Lunar Graphics 2016