BLOGIN TAKANA

★21-vuotias Turkulainen hevosharrastaja.
★Ylläpitohevosen Glitterin jälkeistä elämää uuden hevosuttavuuden Ministerin kanssa.
★Valmentaudun aktiivisesti ja tavoitteet ovat kilpailemisessa!

» Lue lisää minusta


29. syyskuuta 2015

Veljekset Wahlstén - bloggaajatapaaminen

Siiri järjesti jälleen meille bloggaajille bloggaajatapaamisen Lahteen Veljekset Wahlsteneille viime viikon lauantaina! Täytyy myöntää,että itselleni kyseinen yritys oli ihan täysin tuntematon ennen tätä tapaamista enkä tiennyt sen olevan niin laaja ja monipuolinen. Paikanpäällä saimme alkuun kuulla Veljekset Wahlstenin synnystä sekä sen historiasta. Wahlsten on perheyritys joka on toiminut vuodesta 1981. Wahlsten toimii tukkuna ja jälleenmyyjiä on paljon ympäri maata, myös ulkomailla. Yritys tunnetaan laadaukkaista nahkavarusteistaan jotka valmistetaan käsityönä. Pääsimme päivän aikana myös tutustumaan ja kiertämään tiloihin joissa nahkavarusteet valmistetaan, enpä olisi uskonut, että sitä tilaa ja tavaraa on niin paljon! Liikkeestä löytyi ravituotteiden ohella tavaraa joka lähtöön.

Meille jaettiin jälleen ennen tapaamista jokaiselle omat aiheet joista kukin kirjoittaa. Itse sain aiheeksi kyseisen yrityksen palvelut  (satulan toppaukset,mittatilaukset, nahkavarusteiden korjaustyöt)!

Kuva:Maisa Hyttinen

Veljekset Wahlsten tavoiteteemana on tehdä kestäviä sekä käytännöllisiä varusteita hevosurheilusta kiinnostuneille, niin harrastelijoille kuin ammattilaisillekkin. Yritys on pohjoismaiden suurin ravi,-sekä ratsastusvarusteita valmistava sekä maahantuova yritys.  Se mistä itse yllätyin todella positiivisesti oli, yrityksen asiakaspalvelu ja se,että he valmistavat asiakkaan pyynnöstä mitä vain nahasta. Esimerkiksi asiakkaan on helppo tilata mittatilauksena omat suitset. Tilausta ei tarvitse aina välttämättä tehdä suoraan Wahlsteneille tai heidän liikkeessään vaan tuotteen voi tilata myös helposti jälleenmyyjien kautta. Voi tilata joko yksittäisen poskihihnan tai kokonaisen suitsisetin.

Kuva: Maisa 
Asiakkaan on mahdollista ostaaa juuri sellainen ja sen näköinen suitsisetti jonka itse haluaa, vaikka Cob-kokoinen turpahihna Full-kokoisiin suitsiin. Sama pätee myös kaikkiin muihin nahkavarusteisiin, Wahlstenilta saat juuri sellaisen varusteen kuin hevosesi ikinä tarvitsee, kaikki onnistuu! Jos olet kiinnostunut mittatilausvarusteista Wahlstenin kautta käy ihmeessä kurkkaamassa heidän nettisivuiltaan mittatilausohjeet! Wahlstenin tuotteita löydät lähimmältä jälleenmyyjältäsi tai suoraan heidän omasta liikkeestään. W-profilen tuotteita pystyy tilamaan suoraan netistä tai vaihtoehtoisesti olla suoraan yhteydessä heihin sähköpostitse tai puhelimitse.

Samassa missä mittatilaustyöt sekä erillaiset suitsitilaukset onnistuvat niin hoituvat myös samassa satuloiden toppaukset sekä muiden nahkavarusteiden korjaukset!

Kuva: Annika Mäki
Wahlsten tekee myös paljon ravimiesten ajopukuja. Ajopukuja tarvitaan monta yhtä henkeä kohden kun raveissa ja harjoituksissa on omansa niin niitä täytyy olla varalla käyttöön jos toiset ovat pesussa taikka korjauskessa. Reilussa päivässä on  mahdollista saada itselleen Wahlsteneilta mittatilaushaalarit ja paljon niitä siellä tehdäänkin!

(c)Annika

(c) Maisa

(c) Maisa

Kokonaisuudessaan  koko päivästä ja tapaamisesta jäi äärettömän hyvä fiilis! Henkilökunta oli todella ystävällistä ja meidät otettiin vastaan iloisin mielin. Oli kiva taas nähdä bloggaajakolleekoita ja tutustua samalla uusiin ihmisiin, toivottavasti nähdään porukalla vielä uudemman kerran!


Suuri kiitos ihanalla Siirille tapaamisen järjestämisestä sekä tietysti Veljekset Wahlstenille! 

Sekä tietysti muille mukana olleille bloggaajille:


0

27. syyskuuta 2015

Sunnuntain hyppyjä

Tänään sunnuntaina meillä oli Kaisan hyppäri. Tunti meni oikeastaan aika vaihtelevasti, alku rullasi tosi kivasti, sitten meni huonommin sitten vähän vieläkin huonommin ja loppuakohden alkoi taas sujumaan ja lopusta jäikin loppujenlopuksi ihan todella hyvä fiilis!

Gee jäi helposti pohkeen taakse jolloin touhusta ei tullut sitten yhtään mitään.. Sitten kun sain ratsastettua hevosen kunnolla ohjan ja pohkeen väliin tuntui se tosi hyvältä ja varmalta ja sain tuotua sen juuri niihin paikkoihin joihin halusinkin ilman ,että lähdin liikaa istunnalla puskemaan eteen. Meillä oli jälleen samalla lailla toisella pitkällä sivulla okseri-okseri linja niinkuin viime valmennuksessakin.. Silloin  meillä oli täysin sama ongelma kaarteen jälkeen linjalle kääntyessä ja onnistuin ryssimään vasemmassa kierroksessa kaarteen jälkeiselle okserille paikan koko ajan. En tiedä mikä siinä oli niin hankalaa mutta en vain nähnyt tälläkään kertaa kaarteen jälkeiselle okserille minkään sortin paikkaa ja otettiin siihen sitten parit kiellot. Toisesta suunnasta tultaessa ei ollut minkäänlaista ongelmaa ja näin oikeasta kierroksesta kaarteen jälkeen hyvin paikat okserille mutta vasemmasta tuo tuntui ihan tuhottoman vaikealta hahmottaa paikkaa esteelle.

Vitsi,että tykkään vaan tosta hevosesta! Vaikka kaikki ei aina ole ihan ruusuilla tanssimista eikä Gee ole sieltä helpoimmasta päästä eikä anna kyllä mitään ilmaisiksi ja vaikka välillä tuntuu palaavan hermo ihan totaalisesti niin tuntuu,että silti siitä saa joka kerta vaan niin paljon irti kun joutuu selässä joka sekuntti oikeasti ajattelemaan ja muistamaan ratsastamaan! Kuskin väärät päätökset kyllä kostautuvat samantien jos itse jää arpomaan minkään suhteen.


2

24. syyskuuta 2015

Materialismionnellisuus!

Hööksin bloggaajatapaamisessa  saimme valita jokainen omavalintaisen sponsorituotuotteen sekä tehdä illan aikana ostoksia alennetuin hinnoin. Itse pähkäilin pitkään mitä oikein tarvitsisin mutta loppujenlopuksi kun en tarvinnut itselleni mitään akuuttia päädyin ottamaan tuotelahjan Glitterille ja valitsin JH Collectionin Bergamo ratsastusloimen. Ratsastusloimen lisäksi mukaan tarttui myös Glitterille uusi satulahuopa sekä itselleni ostin tällä kertaa vain Spooksin ihanan tummansinisen pannan.

Postauksen kuvat © Emma
Ratsastusloimi on ollut aikaisemmin jo viime talvena ostoslistalla mutta kun silloin en löytänyt yhtäkään kohtuuhintaista saati omaan silmään miellyttävää loimea joten Glitteri joutui pärjäämään ilman. Tämä ratsastusloimi on paksu ja vedenpitävä jossa on kaksikerroksista fleeceä ja tätä löytyy vain ruskean värisenä koissa 125-155cm. Glitteriltä tämä löytyy koosta 135, kooltaan tämä loimi on melko reilua kokoa. Kyseinen ratsastusloimi on niin Glitterin näköinen ja sopii tammalle kuin nakutettu! Pienten yksityiskohtien kuten kultaisen JH Collectionin logon tai valkoisen reunuksen ansiosta loimi sopii entistä paremmin meidän muuhun varustukseen.























Tämän ihanan tuotelahjan lisäksi ostin Glitterille uuden parempaan käyttöön tarkoitetun satulahuovan lähinnä siis kisoihin sekä valmennuksiin. Pitäähän satulahuovan nyt olla samaa sävyä kuin ratsastajan kisatakkikin ;) Kivana yksityiskohtana tässä huovassa on tuo huovan reunus jossa tummansinisen lisäksi reunoissa on valkoista sekä kultaista. Kultaisen yksityiskohdan myöte huopakin sopii entistä paremmin muuhun varustukseen. Kyseistä huopaa löytyy tämän mariinin sinisen lisäksi myös vaaleansinisenä sekä ruskeana.
























Satulahuopa on jo päässyt ihan kunnolla käyttöön asti ja tämäkin istuu Glitterille  kuin nakutettu mutta syyskuisten lämpiemien ilmojen vuoksi ratsastusloimelle ei ole vielä ollut kunnollista tarvetta. Kovasti siis odotellaankin ilmojen tästä vähän viilenevän niin pääsee ratsastusloimikin kunnolla käyttöön asti. Kyllä nyt on Gee tyytyväinen uusiin varustehankintoihin!
1

22. syyskuuta 2015

Alkuviikon kuulumiset!

Glitterin kanssa arki rullaa kotona samaan tavalliseen tapaan. Tallilla on jälleen tultu käytyä aikaisin aamusta tai joko myöhään illalla joten sen puolesta multa ei tällä hetkellä  löydy paljon edes minkäänlaista kunnon materiaalia. Olemme treenailleet sileällä viime kouluvalmennuksesta mieleen painuneita asioita, maastoilleet sekä ihan vain olleet ja viettäneet rentoja syyspäiviä. Tällä viikolla Glitteri vietti eilen ansaittua vapaapäivää ja tänään puolestaan Geen vuokraaja kävin tamman liikuttamassa kun itse suuntasin ratsastamaan Camperin. Orin ratsastuskerroista jää kyllä jotenkin aina niin hyvä fiilis. Hyvää vastapainoa ja samalla opettavaista aina välillä päästä ratsastamaan muitakin hevosia kuin vain Glitteriä!



Tulevana viikonloppuna oli alkuperäisten suunnitelmien mukaan tarkoitus lähteä hyppäämään Ypäjälle kisoihin mutta  emme saaneetkaan kyytejä mitenkään järkevästi sovittua joten nämä kisat jäävät nyt meidän osalta välistä. Tämä nyt ei oikeastaan edes haittaakkaan vaan mielummin mennään jonkun aikaan Glitterin kanssa vähän rennommin kisojen osalta ja treennaillaan kotosalla, katsotaan joskos kumminkin vielä joihinkin kisoihin päästääisiin tällä kaudella lähtemään. Lokakuun Ypäjän kisat ainakin houkuttaisivat joten toivotaan,että saataisiin sinne kyydit järjestymään!

Tähän viikkoon mahtuu vielä maastoilua, itsenäistä treenailua sekä viikonlopulle saatiin sovittua hyppäri. Tälläisia kuulumisia näin alkuviikkoon, palaillaan seuraavan kerran loppuviikosta jolloinka postauksesta toivonmukaan löytyy paremmin se punainen lanka ja kunnon aihe!



Mitä teidän alkuviikkoon kuuluu? 


1

20. syyskuuta 2015

Hyvän mielen valmennus!

Lauantaina meillä oli Kaisan hyppäri. Pidettiin tunti tällä kertaa maneesilla sillä edellispäivän sateiden takia kenttä ei ollut vielä ehtinyt kuivua ja oli melko huonossa kunnossa hyppäämistä ajatellen. Jestas miten tuntuikin alkuun kovin hankalata hypätä pienessä maneesissa kun koko kevät ja kesä ollaan menty ulkona ja totuttu siihen,ettei ihan heti lopu tila kesken niin nyt tuntui,että seinät tulevan koko ajan vastaan ja tila loppuu kesken. Masentaa nyt jo pelkkä ajatuskin pitkästä ja piemästä talvesta sekä aivan liian piiitkästä hallikaudesta..


Aloiteltiin verryttelyjen jälkeen tulemaan toisessä päädyssä isolla pääty-ympyrällä kummastakin suunnasta yhtä kavalettia niin,että pari kierrosta mentiin kootummassa laukassa jonka jälkeen puolestaan lähdin kasvattamaan laukkaa ja käskemään kunnolla eteenpäin. Gee oli alkuun tosi hidas pohkeelle eikä reagoinut siihen niin hyvin kuin olisi pitänyt. Useampi kierros siinä toistettiin temponvaihteluita kumpaankin suuntaan ja pikkuhiljaa loppuakohden alkoi rullaamaan kutakuinkin paremmin! Itse hyppääminen aloiteltiin toisella pitkällä sivulla olevalla jumpalla. Jumpalle Gee teki oikeastaan tosi hyviä hyppyjä. Itse lähdin tosin pariin otteeseen vähän liikaa varmistamaan jalalla okserille etenkin siinä kohtaa kun esteitä nostettiin.. vaikkakin olisi pitänyt luottaa paremmin hevoseen ja antaa sen hoitaa hommansa.




Rata näkyykin jälleen  kokonaisuudessaan videolta sen verran hyvin joten ei siitä sen enempää. Rataa tultaessa Gee tuntui oikeastaan aika hyvältä ja meno tuntui sujuvalta kun muistin itse ratsastaa ja pyörittää laukkaa riittävästi! Naurettiin,että Glitterin kanssa ollaan kyllä käyty melkein kaikki vaiheet läpi. Talvella hevonen juoksi joka valmennukssessa kuin mikäkin kiituri eikä sujuvasta ja rauhallisesta menosta ollut tietokaan kun nyt taas Glitteriä saa ratsataa ihan reippaasti eteen jotta asiat toimivat. Kun näiden kaikkien vaihdeiden läpi ollaan päästy niin joskos löytyisi kunnolla se kultainen keskitie. 

Meillä loppui vähän aika kesken lopussa kun seuraava ratsukko jo odotteli maneesin ovella pääsyä omaan kouluvalmennukseen. Ei mitään paineita mutta viimeinen radan pätkä piti sitten tulla sujuvasti ilman kämmejä. Linjaa tultaessa toisesta suunnasta jäin helposti pumppaamaan kohti estettä kun paikka ei oikein hahmottunut ja tottakai kiellettiin siihen pari kertaa. Vaikka koko valmennus oli muuten rullannut sujuvasti ilman sen suurempia ongelmia ja lopussa tuli pari kämmiä niin homma tuntui kaatuvan siihen. Niinkuin Kaisakin sanoi,että jos radan aikana tulee yksikin epäonnistuminen multa kaatuu koko homma siihen ja touhusta katoaa kokoonaan se ajatus enkä tiedä kuusta enkä maasta yhtään mitään. Ennen mulle kävi näin joka ikisissä kisoissa enkä pystynyt ratkomaan mitään tilanteita radalla epäonnistumisen jälkeen, pasmat menivät aina ihan totaalisen sekaisin. Onneksi näitä kertoja ei tule kisoissa enään niin kauhean useasti mutta pitäisi kyllä päästä tuosta kokonaan eroon niin ihan valmennusten kuin kisojenkin osalta ja muista ratsastaa ajatuksen kannsa samalla lailla kuin ennen kämmejä.


Oltaisiin voitu toistaa radasta vielä pari osaa mutta tosiaan kun aika kävi vähiin niin päätettiin jättää tällä kertaa tähän. Valmennuksesta jäi kumminkin paria kohtaa lukuunottamatta todella hyvä fiilis ja Gee tuntui hyvältä.Kaikenkaikkiiaan hyvän mielen valmennus niiden Salon kisojen jäljiltä! Hovikuvaaja Emma pääsi jälleen kuvailemaan ja saikin räpsittyä ihan yllättävän hyvälaatuisia kuvia maneesista, kiitos näistä!


2

19. syyskuuta 2015

Hööksin bloggaajatapaaminen // koirauutudet!



Ihana Siiri järjesti mukavan bloggaajatapaamisen viikko takaperin perjantaina Raision Hööksillä! Ilta oli kyllä varsin onnistunut ja oli kiva päästä mukaan ensi kertaa tälläiseen tapaamiseen ja tutustua uusiin ihmisiin. Kiitokset siis Siirille,että sain olla mukana sekä koko muulle porukalle ja tietysti Hööksille yhteistyöstä! Mukana tapaamisessa olivat: Maisa, Henu, Nea, Essi, Johanna, Emma, Jenni ja Milka. (Nimeä klikkaamalla pääsette kurkkaamaan myös muidenkin blogit ja tapahtumapostaukset!)

Paikalla olivat Hööksin edustajina Suomen myymälöistä vastaava aluepäälikkö Mici, myymäläpäällikkö Christa sekä myyjä Mariel. Hööks otti meidät vastaan iloisin mielin alkumaljojen kera! Illan ohjelmaan kuului alkumaljojen sekä herkullisen iltapurtavan lisäksi kierros liikkeesä jonka aikana saimme kuulla Hööksin historiasta,syksyn ja talven uutustuotteista,lisäravinteista sekä tietysti tutustuimme illan aikana paremmin myös toisiimme.
Kuva: Siiri









Kauppa pursui toinen toisitaan hienompia ratsastus sekä hevosvarusteita ja mieli teki ostaa vähän kaikelaista! Olen shoppaillut itselleni lähiaikoina sen verran paljon uusia ratsastusvaateita,-sekä tarvikkeita joten kun en itse varsinaisesti mitään akuuttia tarvinnut tulivat pääosin kaikki kotiin viemis tuliaiset ostettua tällä kertaa Glitterille. Ostoksista kumminkin piakkoin lisää ihan erillisessä omassa postauksessaan!

Kuva:Emma


Olimme jo etukäteen sopineet mistä kukin kirjoittaa jottei kaikilta tulisi ulos täysin samanlaista tekstiä. Itse keskityin koirien uutuustuotteisiin  Hööksin valikoimaan kuuluu ratsastajan ja hevosten vaatteiden sekä varusteiden lisäksi kattava valikoima kaikenlaista myöskin koirille. Koiravalikoima sisältää käytännölliset ja kestävät tuotteet ja valikoimasta löytyy esimerkiksi, koirantakit keliin kuin keliin, heijastimet, pedit, ruokakipot, koiranlelut, kaulapannat sekä taluttimet.Kattavan tuotevalikoiman lisäksi hööksiltä löytyy uutuutena koirille myöskin agilityesteet.

Kuva: Essi 































Tämän syksyinen muoti niin katukuvassa kuin ratsastajan varusteissa on hillittyä ja maanläheistä, yleisimpinä 
värienä ovat tummansininen, musta sekä erinsävyiset ruskeat. Tämä näkyi myös koirien tuoteuutuuksissa! Koiravalikoimasta löytyikin täysin samaan värikaalaan sopivat koiranvaatteet,kaulapannat sekä taluttimmet jotka onkin helppo yhdistää ratsastajan vaatetukseen. Erityisesti  Hööksin omalta tuotemerkiltä JH Collectionilta  löytyi sopivasti kaikki sävy sävyyn niin hevoselle, ratsastajalle kuin koirallekkin! Pirteinä värivaihtoehtoina koiranpedeistä löytyi tummansinisen ohella pinkkejä yksityiskohtia sekä etenkin sadetakeissa värit olivat kirkkaimpia, löytyi, sinistä, oranssia vihreää kuin myös pinkkiäkin.


Pawz tuotemerkiltä löytyi koirille omat suojakengät jotka suojaavat pakkaselta, vedeltä,kuralta yms. Suojakengät myydään 12kpl pakkauksissa. Suojatossut mukautuvat tassuihin ja koira saa hyvän tuntuman kosketuspintaan. Bruno on kauhean helposti taipuvainen nuolemaan tassujaan  syys-ja talviaikaan joten tämä saattaisikin olla kokeilun arvoinen tuote! Sade ja floskakeleillä nämä vain lenkille lähtiessä jalkaan niin pysyy tassut kuivina ja suojassa kosteudelta. 

2

18. syyskuuta 2015

Vanha tuttu Taavi!

Taavi on mulle tuttu vajaan parin vuoden takaa kun vuokrasin ruunaa tammikuusta 2014 alkaen samaisella tallilla jossa  Artukaisissa myös Glitteri asuu mutaman kuukauden ennen kuin löysin Geen vuokralle. Nykyisin Taavi on lähinnä tuttu vain sitä kautta,että käydään Taavin omsitajan Carlan kanssa samoissa valmennuksissa sekä ollaan kuljettu kisoihin samoilla kyydeillä. Carla soitteli yllättäen eilen illalla joskos haluaisin liikuttaa myöskin Taavin ja tottakai halusin!


Carla tuli meitä illemmalla maneesille neuvomaan sekä ohessa myöskin kuvaamaan!  Taavilla oltiin edellispäivänä hypätty joten lähinnä vain ratsastelin kevyesti askellajit läpi ja tutustuin "uudelleen" hevoseen,että miten se nyt toimiikaan.Viimeksi menin Taavilla tosiaan vajaat pari vuotta sitten sen jälkeen kun olin lopettanut Divan vuokraamisen, Taavi tuntui silloin isolta, raskaalta ja tahmealta hevoselta jota en saanut liikkumaan oikein mitenkään päin enkä oikein osannut vaatia hevoselta juuri mitään. Näytin selässä pieneltä ja hyvä kun sain edes jalkoja kunnolla hevosen ympärille. Sen lisäksi,että hevonen on muuttunut ja mennyt tämän parin vuoden aikana ratsastettavuudeltaan eteenpäin oli kiva huomata,että olen myöskin itse sisäistänyt asioita sekä kehittynyt ratsastajana eteenpäin! Nyt pystyin vaatimaan ja ratsastamaan samaa hevosta aivan eri tavalla kuin mitä vajaat pari vuotta takaperin!

Oli kyllä taas hurjan kiva päästä pitkästä aikaa piipahtamaan Taavin selässä sekä ratsastamaan välillä täysin erillaista hevosta kuin mitä Glitteri on. Kiitokset vain Carlalle hevosen lainasta! :)


4

13. syyskuuta 2015

Hese päivä

Sunnuntaina suunnaattiin pitkästä aikaa Essi ja Harri seuranamme citymaastoilemaan. Tällä kertaa suunnattiin läheiseen liikekeskukseen pikkuiseen Heseen josta käytiin tilaamassa ruuat autokaistalta ja jäätiin pihanurmikolle istuskelemaan ja syömään niitä hevosten kanssa. Geelle ei niinkään ranskalaiset maistuneet mutta miniporkkanat maistuivat senkin edestä!

Hevoset saivat ihailua ja huomiota Hesburgerin asiakkailta kuin ihan henkilökunnaltakin jotka minporkkanoiden saattelemana  toivottivat hevoset asiakkaiksi vielä joskus toistekkin! Molemmat hevoset näyttivät niin loputtoman onnelisilta,että enään ei harmittanut edes edellispäivän epäonnistuneet kilpailutkaan :)

3

12. syyskuuta 2015

Itku pitkästä ilosta

Ei mennyt kyllä meidän osalta ihan putkeen tämänpäiväiset kilpailut Salossa joihin lähdettiin hyppäämään 90 sekä 100cm luokat. Tuloksena kaksi hylättyä rataa ja  todella turhautunut ja pettynyt fiilis.

Tallilta lähdettiin ajamaan kohti Saloa yhdeksän jälkeen ja perillä kisapaikalla oltiin hyvissä ajoin heti 11 nurkilla. Kilpailut alkoivat vasta 12 joten ehdittiin rauhassa käydä kävelemässä rata ja varustaa hevoset sekä verryttellä kaikessa rauhassa. Koko verryttelystä ei meinannut tulla kyllä alkujaan yhtään mitään.. Verkka oli maneesissa jossa laukkasi kymmeniä hevosia edestä ja takaa ja  molemmilta sivuilta ja joku oli aivan koko ajan edessä, ensinmäiset hypytkin menivät siihen,että sai varoa koska joku laukkaa tielle estettä lähestyessä.
Verryttelyssä Gee oli kumminkin vielä ihan ok. En lähtenyt väsyttämään hevosta sen enempää vaan otin muutamat hyvät hypyt verkkaesteille ja jäätiin sen pohjalta suht positiviisin mielin odottelemaan omaa vuoroamme. Itse rata oli mukava 8 esteen rata, arvostelultaan A.0.0. Meno tyssäsi toiselle esteelle, hevonen oli niin pohkeen takana kuin vain voi, eikä reagoinut jalkaan sitten ollenkaan.. päästiin kumminkin toisen esteen yli toisella kerralla mutta kiellettiin pihalle kolmannelta esteeltä. Sama juttu, gee ei reagoinut jalkaan mitenkään ja meno vain töksähti tuohon.

 90cm luokan jälkeen alkoivat mestaruusluokat ja meidän jälkinmäinen avoin.100cm luokka alkoikin vasta 16.30 joten tässä välissä olikin ihan reilusti odottelu aikaa.. Vietiin hevoset takaisin autoon odottelemaan ja syömään sillä välin kun suunnattiin myöskin itse syömään ja katsomaan luokkia. Yhteensä pari tuntia odoteltiin jonka jälkeen käytiin kävelemässä metrin rata ja varustettiin uudelleen hevoset ja suunnattiin verryttelyyn.

Toivoin,että Gee virkoaisi jälkinmäiseen luokkaan ja verkassa keskityin saamaan sen kunnolla pohkeen eteen. Tein alusta alkaen paljon nopeita temponvaihteluita ja pidin hevosen aktiivisena. Verkka esteille otin muutamat hypyt pystylle sekä okserille. Nyt metrin verryttelyssä Gee tuntui puolet paremmalta kuin mitä aikaisemmassa luokassa eikä meno tuntunut enään niin toivottomalta. Radalla kumminkin hevonen oli aivan erillainen eikä jotenkin tuntunut yhtään omalta itseltään, se ei ottanut minkäänlaista imua esteille. 2.esteeltä kolmoselle oli pitkä linja jossa puolessa välissä Gee alkoi jäpittämään ja hidastamaan jolloin käytin raipan ja käskin kunnolla eteen mutta hevonen ei reagoinut kumpaakaan millään lailla ja teki stopit. Uusiksi yrittämällä yli mutta kovin pitkälle ei ehditty kun kaarteen jälkeen touhu keskeytyi sarjalle. Pyöritin kaarteen laukkaa, suoristin riittävän ajoissa, paikka olisi täsmännyt, jalka oli kiinni mutta ei, kiellettiin sarjalta pihalle.




Ärystti, turhautti ja suututti kyllä kaikki koko loppu päivän.. Gee on nyt toiminut tosi hyvin viimeisen kuukauden aikana ja olen pikkuhiljaa hoksannut aina paremmin ja paremmin miten mun kuuluu sitä ratsastaa. Ensinmäisen luokan voi vielä laittaa sen piikkiin,että olisin itse saanut ratsastaa paremmin mutta metrin luokassa en muuta sitten tehnytkään kuin keskityin ratsastamaan mutta hevonen ei vain tullut paremmaksi. Gee oli aivan sen tuntuinen,että varmaan vain kyse pelkästään väsymyksestä. Noh ei auta, näitä sattuu aina välillä mutta eiköhän tämä taas pikkuhiljaa tästä, tästä ei ole kuin suunta taas vain ylöspäin!

Videot radoista kyllä löytyvät mutta eipä niissä ole juuri mitään katsottavaa  kun kummassakin meno ehti tyssätä heti alkajaisiksi..
8

Huonosta alusta parempi loppu

Torstai illaksi saatiin pitkästäa aikaa sovittua Kaisan estevalkka. Viime valmennuksesta olikin jo vierähtänyt tovi ja viimeaikaset hyppykerrat ovatkin lukeutuneet vain kilpailuihin. Tällä kertaa verkattiin valmennuksessa samalla lailla kuin mitä kisoissakin, otin askellajit läpi jonka jälkeen siirryttin hyppäämään korotetusti toisesta suunnasta pysytä ja toisesta kierroksesta okseria. Verrkkahyppyjen jälkeen lähdettiin tulemaan melko pian lyhyttä rataa jota tultiin pari kierrosta korottaen.

Rata näkyykin kokonaisuudessaan hyvin videolta joten ei siitä sen enempää. En tiedä missä mun keskittyminen ja ajatukset oikein olivat alussa mutta pariin otteeseen saatiin rata aloittaa aina uudelleen ja uudelleen kun joka kerta se meni suoraan sanottuna aivan penkin alle.. Varmaan ensinmäiset kolme kertaa unohdin radankin ja ratsastin väärin.. Noh kasailin ajatukset kasaan ja aloitettiin koko homma uudelleen hieman paremmalla tuloksella.

Gee tuntui oikeastaan aika hyvältä! Heti kun itse muistin ratsastaa ja keskittyä niin lähti homma paranemaan koko ajan loppua kohden. Tultiin rata pariin otteeseen n.metrin korkeudella jonka jälkeen esteitä nostettiin ja tultiin sama uudelleen. Hahmotin paikat ja sain tuotua geen lähes joka kerta niihin paikkoihin kuin halusinkin. Hevonen tuntui hyvältä ja etenkin viimeisellä kierroksella saatiin oikein hyvät hypyt joihin olikin hyvä tällä kertaa lopetella. Positiivisin ja hyvin fiiliksin suunnataankin huomenna Saloon kisoihin!

























Valmennus oli vasta sen verran myöhään illalla,että ulkona ehti jo hämärtyä joten kuva sekä videomateriaalit ovat tällä kertaa melko hämärälaatuisia. Emma kumminkin sai pimeästä huolimatta räpsittyä meistä parit julkaisukelpoiset kuvat.


0

8. syyskuuta 2015

TR 6.9.

Aikalailla samanlaisissa fiiliksissä ollan myöskin näiden sunnuntaisten kilpailuiden osalta kuin mitä lauantaisen Kaken kisojenkin jälkeen. Osallistuttiin  sunnuntaina naapuritallin 2-tason kilpailuihin joissa hypättiin tällä kertaa kaksi 100cm luokkaa, ensimäinen oli arvostelultaan 367.1 ja jälkinmäinen oli taitoarvosteluluokka. Pitkään pohdin hyppäisinkö 90 ja 100cm luokat vaiko nämä kaksi metrin luokkaa mutta päädyttiin hyppäämään molemmat metrit sillä tämä on nyt se korkeus josta tarvitaan paljon ratoja alle. Hevonen tuntui hyvältä ja suoritti oman osuutensa varsin mallikkaasti, ainut mikä jäi jälleen harmittamaan oli omat typerät virheet joita tein.

Meidän ensinmäinen luokka alkoi vasta puoli yhden aikoihin joten tallille ei onneksi tarvinnut raahautua kukonlaulun aikaan.. Ite kyllä tosin melkein onnistuin taidokkaasti nukkumaan pommiin kun heräsinkin reilusti yli tuntia myöhemmin kuin mitä alunperin oli pitänyt,hups. Onneksi nämä kisat olivat kumminkin ihan naapurissa ja kisat olivat jonkun verran myöhässä aikataulusta joten loppujenlopuksi ehtisinkin tekemään kaiken ihan rauhassa ja oltiin ihan sopivasti aikataulussa.




Verryttelyssä otin askellajit läpi ja jälleen vain muutamat hyvät hypyt verkka esteille. Ensimäinen rata oli todella mukavanoloinen ja looginen. Samat virheet tosin toistuivat tälläkin kertaa omalta osaltani kuin mitä edellispäivänä Kakella, koskakohan sitä oikein oppis?  Kakkoselta kolmoselle oli kaareva linja jonka aikana ennen estettä jätin jostain syystä  hevosen ihan yksin,unohdin ratsastaa ja tottakai kieltohan sieltä tuli. Uusiksi yrittämällä yli ja loppurata rullasi ilman sen mitään suurempia ongelmia. Tosin aikalailla loppurata meni vähän varmistamiseksi ja oma ratsastukseni muuttui paikka paikoin vähän hätäiseksi, seisoin jalustimilla ja lähdin pumppaamaan istunnalla kohti esteitä.



Olin vasta jälkinmäisen luokan viimeinen lähtijä joten vein Glitterin ensinmäisen luokan jälkeen hetkeksi takaisin talliin odottelemaan jonka aikana itse kävin kävelemässä radan ja katsoin pari ensinmäistä rataa. Verryttelyssä otin vain parit hypyt pystylle sekä okserille jonka jälkeen jäätiin suht positiivisin mielin odottelemaan omaa vuoroamme. Radan ensinmäisille esteille lähestyin ehkä vähän liikaa varmistaen.. Toisen esteen jälkeen laukka ei vaihtunukaan vaan gee jatkoi kaarteen väärässä laukassa, olin jo korjaamassa laukkaa ravin kautta mutta seuraava este oli jo sen verran lähellä,että päädyin vaihtoehtoon että hevosen on mentävä sitten vaikka väärässä laukassa mikäli laukka ei vaihdu. Liikaa jäin ajattelemaan ja venkslaamaan laukan ja paikan suhteen joten tälle esteelle otettiin täysin turha kielto.Ajatukset kasaan ja uudestaan yrittämällä yli jonka jälkeen loppurata sujui puhtaasti.



Loppujenlopuksi saatiin  tästä taitoarvostelu luokasta yhteensä 52 pistettä. Arvostelupapereihin vahvuudeksi oli kirjattu; istunta,pohje sekä katse. Kommenttia saatiin seuraanlaisesti. "Pidä tuntuma esteelle asti, odota" "Säilytä hevonen ohjan ja pohkeen välissä,varo "työntämistä" isoon etäisyyteen" "Siisti ratsukko! Vähän epätasaista tänään"  Kommentit olivat aikalailla sitä luokkaa jota odotinkin ja jota meille ollaan tässä jatkuvasti toitotettukkin.. etenkin tuosta,että älä lähde työntämään kohti estettä.
Kaikenkaikkiaan kisoista jäi kumminkin suht positiivinen fiilis, Glitteriin olin jälleen tyytyväinen ja hevonen tuntui hyvältä! Vielä kun itse oppisi olemaan säätämättä sielä selässä. Noh onneksi nämäkin vihreet ovat ihan tiedostettuja ja täysin korjattavissa joten eiköhän tämä taas tästä!

























Tälle viikolle saatiin sovittua torstaiksi pitkästä aikaa Kaisan hyppäri joka nyt tuntuu tulevan enemmän kuin tarpeeseen. Edellisestä valmennuksesta onkin jo jokunen aikaa kun nyt parin viikon aikan hyppykerrat ovat jääneet kisoihin. Palaillaan! 



0

Copyright

Webdesignin tarjoaa Veera Junttila, Lunar Graphics 2016