BLOGIN TAKANA

★21-vuotias Turkulainen hevosharrastaja.
★Ylläpitohevosen Glitterin jälkeistä elämää uuden hevosuttavuuden Ministerin kanssa.
★Valmentaudun aktiivisesti ja tavoitteet ovat kilpailemisessa!

» Lue lisää minusta


29. huhtikuuta 2014

Hyvän mielen ratsastus

Kuvailtiin tänään jälleen Liinan kanssa päittäin, ensiksi suunnattiin Inksille josta jatkettiin matkaa Artukaisiin. Essi olikin samaan aikaan myöskin tallilla menossa ratsastamaan Harrilla joten saatiin Geen kanssa seuraa! :) 
Suunnattiin kentälle jossa mentiin about tunnin verran. 

Gee oli jokseenkin hurjan vahvan tuntuinen,etenkin oikeaan kierrokseen ja tuntui ettei tamma kuuntele minkäänlaisia pidätteitä, kipitti vain lujaa alta. Työstin alussa kaikki askellajit läpi. Laukassa tamma oli edelleen hurjan vauhdikas ja sama meno jatkui laukkojen jälkeenkin.. Kävelin hetken jonka jälkeen lähdin kunnolla työstämään harjoitusravissa, heti kun tamma lähti kipittämään taikka ei kuunnellut pidäetteitä pysäytin. Pikkuhiljaa siirtymisten avulla gee alkoi pikkuhiljaa tulla paremmin kuulolle ja keskittymään. 
Nyt se ei ollut enään niin vahva ja alkoi pikkuhiljaa rentoutumaan. Siirtymiset jätin sikseen kun hevonen alkoi kuuntelemaan  jonka jälkeen työstin suurimmaksi osaksi ympyröillä, suunnanmuutoksilla sekä kiemuraurilla. Loppuun päin Gee olikin oikein kevyt ja rento ja hyvin kuuliainen, loppuravit keventelin eteen-alas joihin oli hyvä lopetelalla. Jäi ihan hurjan hyvä fiilis ratsasteluista, gee oli loppuun oikein mukava ratsastaa! :)

Geen ilmeet :D
Aloin harkitsemaan pitäisikö alkaa treenailemaan seuraavia koulukisoja varten, naapuritallilla näytti kesäkuun alussa olevan seurakoulukisat. Itse olen viimeksi ollut koulukisoissa metsäkylässä käydessä eli siitä taitaa reippaasti yli 5vuotta olla aikaa, hui!  Nyt olisi jotenkin hurjan hauska lähteä osallistumaan ihan vain harjoitusmielessä vaihteeksi koulukisoihinkin :)
6

27. huhtikuuta 2014

Aina ei mene nallekarkit tasan

Tällä viikolla blogin puolella onkin ollut vähän hiljaisempaa. Alunperin tarkoituksena oli,että olisin mennyt Nevalan valmennukseen keskviikkonna mutta valitettavasti se olikin peruttu. Geen omistaja onneksi kumminkin pääsi vielä silloin illemmalla meitä tulemaan hypyttämään. Kasasin kentälle pitkälle sivulle linjan sekä ykisttäisen pystyn puoliksi lävistäjälle, lisäksi kentällä oli valmiina jo pystyn läheisyydessä pari kavalettia ja niitä tultiin sitten kahdeksikkona, treenailtiin vähän,että saadaan sujuvasti lauakt vaihtumaan esteiden päällä. Kokonaisuudessa hyppelöt sujuivat melko kivasti ja gee oli hyvän tuntuinen, imi esteille muttei kumminkaan ollut kovin vahva.
Eilen lauantaina menin itsenäisesti ennen kisoja, työstin paljon siirtymisillä ja tein temponvaihteluita,keskityin siihen että gee on hyvin kuulolla ja avuilla. Lopussa se olikin jo tosi mielyttävä ja hyvä ratsastaa.
Tänään sunnuntaina käytiin hyppäämässä TR seuraeste 90cm. Ilma suosi koko päivän ja auringossa oli varmaan reippaasti yli +20 astetta! Verkassa ehdin hyvin käppäillä, ottaa kumpaankin suuntaan ravia sekä laukkaa ja muutamat hypyt kummastakin suunnasta verrkaesteille. Gee imi hyvin esteille ja saatiin suht hyviä hyppyjä johon lopettelin ja keventelin vielä ja jäin odottelemaan omaa vuoroani. Itse rata oli simppeli kiva 8 esteen rata. Alku lähti hyvin käyntiin,tosin gee tuntui vähän vanhvalle. 4 este oli sarjaeste johon tultiin todella huonosti sisään ja ihmeen kaupalla rämmittiin jälkinmäinen kolisten läpi, ihme,että gee siitä ylipäätään hyppäsi.. Sarja ilmeisesti monelle muullekkin aikaisemalle ratsukolle oli koitunut ongelmaksi, siihen olisi vain pitänyt paljon paremmassa temmossa tulla sisälle.
Radan viimeiselle esteelle jäin vain itse matkustamaan ja gee sanoi stopit,eikun uusiksi ja päästiin maaliin.
Jäihän tuo tietysti hiaman harmittamaan mutta aina ei voi onnistua, toivottavasti seuraavalla kerralla taas paremmin! Viivi oli ilmoittautunut Geellä 100cm luokkaan joten siksi hyppäsin vain tuon yhden luokan, onhan se kivempi  hypätä kaksi luokkaa itse jos menee huonosti niin voi toisella radalla parantaa edellisen radan virheet mutta onneksi sentään Viivi ja gee hyppelivät metrissä hienosti puhtaan radan! :) Ensi viikolla olisi TR:n alue-estekilpailut mutta niihin lähden luultavasti ihan vain katsojana sillä geen toinen vuokraaja hyppää niissä, siitä seuraavaksi onkin Turun malja viikonloppu jossa perjantaina näytti joitain alueluokkia olevan, saa nähdä joskos sielä pääsisi jonkun alueluokan menemään, muuten se viikonloppu taitaakin kokonaan mennä maljaa katsellessa! :)
Hurjan iso kiitos Liinalle, Janitalle sekä Nikille kivoista kuvista!
6

25. huhtikuuta 2014

Nyt saa kysyä!


Viime kysymyspostauksesta onkin jo hurahtanut aikaa ja blogiin on ilmaantunut uusia lukijoitakin joten ajattelin nyt olevan taas sopiva aika kysymyspostaukselle! Vastailen niin hevosaiheisiin kysymyksiin kuin niihin muihinkin eli nyt saa laittaa laidasta laitaan  reippaasti kysymyksiä tulemaan, kumminkin hyvän maun rajoissa! :)  Vastauspostauksen toteutan videon muodossa!

7

21. huhtikuuta 2014

Yhteinen videopostaus!!

Ryhdistäydyttiin tänään Essin kanssa ja kuvattiin tallipäivästä yhteinen videopostaus!! Videopostauksia on kauhean moni aina toivonut mutta jotenkin olen ollut kovin laiska toteuttamaan niitä, yksin tallilla käydessä on jotenkin  kauhean hankala kuvata ja lopulta aikaisemmat videopostakset ovatkin päättyneet siihen,että olen unahtnut kuvata yli puolet tallipäivän tapahtumista, tässä kumminkin nyt ihan super laadukas videopostaus kera Essin, olkaas hyvä! 8)
Videopostausta oli hauska kuvata sekä tehdä joten katsotaan joskos näitä ilmaantuisi blogiin nyt hiaman useammin kuin kerran vuodessa! ;)

Ensi viikolla ois luvassa keskiviikkona Nevalan valmennusta sekä sunnuntaina TR:n seuraestekisat!
 palaillaan taas :)
8

19. huhtikuuta 2014

Hyvä päivä!


Eilen perjantaina kuvailtiin jälleen Liinan kanssa päittäin, tallilla hurahtikin reippaasti melkein koko päivä kun ensiksi suunnattiin kohti Inkisten tallia jossa kuvailin Liinaa sekä iltapäivästä käytiin sitten artukaisissa. Sain Taavin omistajalta myös viestin joskos pystyisin Taavin käydä hoitamassa, siispä hoitelin ensimmäiseksi  taavin jonka kanssa käytiin kävelemässä tallin lähialueella pieni  maasto lenkki, taavi vaikutti kovin tyytyväiseltä kun sai rauhassa käppäillä ja katsella maisemia :) Taavin jälkeen liikutin Geen jonka kanssa suunnaattiin kentälle jossa menin about vajaa tunnin verran. Kuvat sekä video puhukoot tällä kertaa puolestaan, viimeksi kuvapostaus ratsasteluista oli huomattavasti suositumpi kuin sellaiset postaukset jossa tekstiä on enemmän ratsastuksesta joten yritän vähentää jaarittelua sekä panostaa enemmän kuviin sekä videoihin! 

Joku tarkkasilmäinen kumminkin tulee kysymään joten, ei en ole ostanut uutta kypärää vaan kuvissa näkyvä kypärä on Liinan GPA jota vain kokeilin. Itse olen harkinnut uuden kypärän ostoa kesäksi kun tuo nykyinen CO on ihan järkyttävän tukala päässä  helteillä. Tuo gpa:n kypärä olikin päässä ihan yllättävän kevyt eikä pää hionnut laisinkaan, toisin kuin mitä co:n kanssa aina. Vaikka kiva ja kevyt tuo kypärä oli en kumminkaan tuolle mallille ihan lämmennyt sillä tuntui,ettei se oikein omaan päähän istunut eikä tuntunut niin kotoisalta päässä mitä co :D


p.s. löytyisikö blogin lukijoista yhtään näppärää bannerin tekijää? Mulla on kasapäin kivoja uusia kuvia joita haluaisin uuteen banneriin, tykkään vanhasta  kyllä kovasti mutta olisi jo aika päivittää ulkoasua hiaman keväisemmäksi uusien kuvien myötä! Kaikki innokkaat bannerintekijät siis ilmottautukoon!:)
6

14. huhtikuuta 2014

Kuvapläjäys

Eilisistä kisoista vielä "muutama" kuva, hurjan iso kiitos näistä  hyvälaatuisita ja kivoista kuvista Emmalle! :)
 "jee este"
 
Korvat töttöröl kohti seuraavaa estettä!
6

Kurainen mutta onnistunut kisapäivä!

Eilen Aamulla herätessä ilma ei tosiaankaan ollut kovin houkuttava ulkokisaja ajatellen, vettä satoi paiskaamalla. Turhaan lauantaina päivällä kiilottelin omia saappaita sekä puunailin geen varusteet kisakuntoon, päivän jälkeen ne olivat kahta kauheammassa kunnossa.. Tallille suuntasin 9 aikoihin, ehdin hyvin pakata viimeisiä kamoja, hoitaa geen sekä kantaa kamat traikkuun. Viivi lähti ponillaan tallilta myöskin kisoihin hyppäämään samat luokat kuin me, joten päästiin kätevästi traikkuun samaan kyytiin, matka ei ollut pitkä matkoihin meni about 15min, paikalla raisiossa oltiin puoli 11 aikoihin. Itse olin vasta luokan loppupäässä joten mulla oli hyvin aikaa kävellä rata sekä vielä kerrata se katsomalla muiden suorituksia ennen verryttelyyn menemistä. En tiedä mitään sen kamalampaa kun jos kisoissa tulee hirveä hoppu ja joutuu kaiken kauheassa kiireessä tekemään. Verkassa otin vain muutamia hyppyjä kumpaankin suuntaan, gee oli oikeastaan jo verakassakin hyvän tuntuinen ja saatiin hyviä hyppyjä verkkaesteille. Itse 80cm rata oli suht simppeli 8 esteen rata, 9-13 olivat uusinnan esteet, meillä perusradalta tuli puhdas rata joten jatkettiin automaattisesti suoraan uusintaan, olisin voinut lähetä ratsastamaan aikaa mutta kenttä oli sateen jäljiltä järkyttävän kurainen ja märkä joten halusin ottaa varman päälle enkä niinkään lähteä kilpailemaan aikaa vastaan. Uusintakin suoritettiin puhtaasti!
 Gee oli todella hyvän tuntuinen radalla, imi hyvin esteille mutta pysyi kumminkin käsissä eikä lähtenyt kaahottamaan. Tyytyväisiä siis oltiin molemamt niin kuski kuin hevonenkin radan jälkeen :) Hyvillä fiiliksillä jäin siis odottelemaan seuraavaa luokkaa.
Hetki käveltiin ennen 90cm radankävelyä. 90cm luokassa ei ollut laisinkaan uusintaa vain aika ja virhepisteet ratkaisivat siinä. Rata oli suht simppeli, tosin esteet tulivat todella nopsaan ja muutamassa kohtaan sai jo heti olla kääntämässä seuraavalta toiselle esteelle, esim. kolmoselta oli todella nopea käännös heti vasemmalle neloselle.  Verkassa jälleen otin muutamat hyvät hypyt ja loppuajan keventelin. Radalla parille esteelle hypyt lähtivät ehkä vähän kaukaa mutta niitä lukuunottamatta gee hyppeli kyllä hienosti ja tuntui jälleen hyvältä, imi esteille ja oli kumminkin kuulolla! Tässäkin luokassa olisin voinut ratsastaa lyhyempiä teitä mutta otin nyt varman päälle ;) Nollaratahan sieltä tuli!
Jäi ihan todella hyvä fiilis kisapäivästä ja meidän ensimmäisistä aluekisoista, on se gee vaan hieno!♥ 
Seuraavia kisoja taas odotellessa, oli taas niin kiva päästä kisailemaan :) Tallilla puunailin ja putsailin niin hevosen sekä varusteet kuran peitosta.
tää oli niin ihana kuva!kaverukset nautti vielä kisapaikalla porkkanoista ennen kun lähdettiin takaisin kotiin :)
0

12. huhtikuuta 2014

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa..



.. siksipä kuvat sekä video puhukoot tällä kertaa puolestaan! Kuvattiin Liinan kanssa tänään päittäin ja Liina räpsikin meistä todella kivoja ja hyvälaatusia kuvia, iso kiitos niistä! Huomenna siis suuntana raisio ja alvan tallin aluekisat, kuullaan siis kisapostauksen merkeissä :)
4

9. huhtikuuta 2014

Treenailua ennen kisoja

Tänään Geen omistaja tuli hypyttämään meitä. Kierrettiin alkukäynnit metsäpolulla ja verkattiin itsenäisesti niin ravissa kuin laukasssakin. Kentälle laitettiin neljä pystyä, yksi neljän askeleen hiaman kaartuvampi linja ja kaksi muuta estettä oli pitkillä sivuilla. Esteet olivat niin,että pystyttiin tekemään lyhyitä ja nopeita käännöksiä esteeltä toiselle sekä myöskin päästiin tulemaan  tehtäviä pidemmillä teillä ja lähestymisillä.

 Alkuun tultiin puomeja vähän siksakkiin sekaisin ravissa aina suuntaa muunnellen,sama toistui laukassakin, laukassa tultiin myös puomeja kummastakin suunnasta puomin päällä suuntaa muunnellen. Kun esteitä korotettiin tultiin hiaman lyhyemmällä tiellä pieni tehtävä, hypättiin hiaman vinoon päin muutamat esteet jotta oli helpompi ja nopeampi kääntää jo seuraavalle esteelle, tämä rullasi suht hyvin ja gee alkoi pikkuhiljaa vain syttymään ja imemään oikein kunnolla esteille, kyllähän se myös kääntyikin tosi nopsaan! Pariin kertaan ajauduttiin hiaman liian juureen ja muutamat hypyt lähtivät liian kaukaa, en itse osannut oikein hahmottaa paikkaa ja jäin säätelemään laukan kanssa, kumminkin uusiksi tultua alkoi homma pikkuhiljaa pelittämään.  Aluksi koitettiin tulla "ratana" mutta siinä menikin sen verran sekaisin joten tultiin vain jotenkin pystyjä peräjälkeen, jälleen nopeilla käännöksillä sekä sitten hiaman pidemmillä teillä! Gee oli ihan into piukeena ja paineli korvat töttöröllä vain kohti seuraavia esteitä, sai välillä ihan äänellä rauhoitella jottei menisi ihan kaahamiseksi! Korotettiin vielä paria estettä ja tultiin ne kertaalleen, gee hyppeli hieenosti ja saatiin paikat  kohdilleen ja hyvät hypyt,  tällä kierroksella gee imi hyvin esteille muttei kumminkaan lähtennyt kaahaaman, oli kuulolla ja pysyi lapasessa, siihen oli hyvä lopettaa!

Niki nappasi samalla myöskin muutamia kuvia, iso kiitos! :)
 Hyvillä fiiliksillä siis lähdetään sunnuntaina kisailemaan! Lauantaina käyn vielä liikuttamassa geen ja samassa pistämässä kamoja sunnuntaille kuntoon, Liina lupautuikin sillon kuvailemaan joten palaillaan materiaalin kera vielä ennen kisoja.
7

6. huhtikuuta 2014

Sunnuntain pikku hypyt

Tänään kävin geen liikuttelemassa. Aamusta näytti melko uhkaavalta ettei tultaisiin pääsemään geen kanssa kentälle iltapäivästä kun olin illemmaksi kentän varannut, onneksi kumminkin kun 6 aikoihin lähdin ratsastamaan oli kenttä kuiva ja siinä pystyi hyvin menemään joten suunnattiin sinne, alkoi se aurinkokin tunnin aikana paistamaan :) Kasattiin ja kannettiin Viivin kanssa kentälle toiseen päätyyn pääty-ympyrälle kaksi kavalettiä, suoralle uralle yksi kavaletti sekä toiselle suoralle uralle neljän askeleen linja. Verkkasin kumpaankin suuntaan ravissa sekä laukassa, ravissa tultiin ravipuomeja ja laukassa myöhemmin jäin toiseen päätyyn tulemaan kahta kavelttia kummastakin suunnasta. Oikeaan kierrokseen gee tuntui jokseenkin paremmalta ja askeleetkin tulivat paremmin, kumminkin vasemmassakin kierroksessa parani loppu kohden. Viivi kokosi puomit ristikoiksi ja seuraavaksi tultiin kummastakin suunnasta tuota neljän askeleen linjaa. Gee paineli korvat töttöröllä kohti miniesteitä! :D En tosiaan kovin korkeita itsekseen uskaltanut ilman valvovaa silmää lähteä hyppäämään ja esteet olivatkin korkeimmillaan about siinä 70cm pintaan,  lopetettiinkin heti siihen kun saatiin kumpaankin suuntaan linjalle hyvät hypyt niin jäi molemmille hyvä mieli!  Ja ravailtiin rennosti loppuravit ja käveltiin pitkät loppukäynnit.  Iso kiitos taas viiville kuvaamisesta sekä puomipirkkona toimimisesta!! :) 

hahh nauroin tuota lintua mitä viivi alkoi kuvaamaan, yhdessä kohtaan kentälle lensi kasapäin noita lintuja, eikä meinanneet lähteä pois, mistä lie sinne tulivat :D

Tulevalla viikolla omistaja lupautuikin meitä tulemaan hypyttämään keskiviikkona, lauantaina käyn itsenäisesti sekä sunnuntaina suunnataan Geen kanssa Raisioon kisaamaan, hypätään 80cm seuraluokka sekä meidän yhteinen ensimmäinen alueluokka 90cm! :)  
1

Copyright

Webdesignin tarjoaa Veera Junttila, Lunar Graphics 2016