BLOGIN TAKANA

★21-vuotias Turkulainen hevosharrastaja.
★Ylläpitohevosen Glitterin jälkeistä elämää uuden hevosuttavuuden Ministerin kanssa.
★Valmentaudun aktiivisesti ja tavoitteet ovat kilpailemisessa!

» Lue lisää minusta


31. maaliskuuta 2012

Happy feeling!

Mulla oli tänään pitkästä aikaa veijariponi Reksi!  Halusin pyytää ponia taas pitkästä aikaa, viimeksi taisin mennä sillä viime kesällä ennen kuin siirryin Pedanttiin kokonaa.



Käynnissä aloitettiin tulemaan  molemmilla pitkillä sivuilla loivaa kiemurauraa johon oli pistetty kolme puomia. Hetken kun oltiin käynnissä tultu alettiin tulemaan samaa tehtävää ravissa. Reksi oli tosi tahmean oloinen ja koko ajan sai tehdä töitä ,jotta poni liikkusi reippaasti eteenpäin.Loppua kohden Reksi alkoi pikku hiljaa vertymään ja liikkuikin jo paremmin eteenpäin.  Lopuksi tultiin kaikki yksitellen molempien pitkiensivujen loivatkiemuraurat joihin oli vaihdettu ensimmäisten puomien tilalle kavaletit, laukkojen piti aina vaihtua  ensimmäisellä sekä viimeissä puomilla/kavaletilla. Ajattelin ettei  saatais vaihdettua Reksin kanssa laukkoja ollenkaan ja ,että poni ei liikkuisi kunnolla eteen.  Reksi kumminkin oli heti virkeenä kun aloitettiin laukkaamaan, ja laukatkin vaihtuivat ihmeen hyvin!  Ekan kiemurauran jälkeen  en kerkinnyt vaihtaa laukkaa joten laukka jäi vääräksi , jatkettiin silti toiselle kavaletille jonka jälkeen Reksi päätti käyttää tilaisuuden hyväksi veti päänsä alas ja taisi jonkun sivuloikan siinä tehdä , tipahdin tietty heti alas kun en ollut yhtään valmiina tai tajunnut , että poni saattais keksiä jonkun kepposen, hah  hölmö poni! :D Takas selkään kiivettyä jatkettiin siihen mihin jäätiin, nyt tajus itse olla enemmä valppaana ja pitää ponin pään ylhäällä ni eipä päässy poni enään kuskaamaan! Pari kertaa laukat jäivät ristiin taikka vaihtoa ei tapahtunut, mutta kun itse muisti kavaletin/puomin päällä pyytää vaihtoa kunnolla niin  poni vaihtoin hienosti, loppuun saatiinkiin onnistuneet pätkät ja vaihdot!  Lopuksi laukattiin vielä rennosti oikeassa kierroksessa kokouraa kevyessä istunnassa jonka jälkeen molempiin suuntiin loppuravit.  Ens viikolla ei olekkaan tuntia pääsiäisen takia mutta kahden viikon päästä sitten hyppäämään Reksillä! x)  






Torstaina muuten kävin kokeilemassa Artukaissa hevosta minkä saisi vuokralle. Diva osottautuikin oikein kivaksi reippaaksi tammaksi!  Mentiin hetki kentällä gramaaneilla. Heppa olikin tosi reipas tapaus joka oli aika herkkä pohkeelle ja avuille. Tehtiin hiukan suunnanmuutoksia, ympyröitä ja kiemuroita ja otettiin hiukan ravia sekä siirtymisiä.  Kokeilusta jäi hyvä fiilis!  Nyt alankin 3x viikossa käydä vuokraamassa artukaisissa Divaa! 
Omistaja lupautuikin pitämään meille jotain tunteja :)   Toivottavasti meillä lähtisi  hyvin sujumaan ,kunhan vain oppiii ratsastamaan ja pääsee tutustumaan uuteen hevoseen! :) Tosi kiva  kun on taas noin lähellä vuokrahevonen , ei tarvitse sen pahemmin murehtia matkoista kun bussillakin pääsee keskustasta niin hyvin ihan tallin eteen :)
6

26. maaliskuuta 2012

Heppakuume

Lauantaina oli taas jälleen Ansalla estetunti. Verkassa herkisteltiin laukassa hevosia hiukan pohkeelle ja otettiin nopeita ravi-laukka siirtymisiä. Tämän jälkeen jatkettiin vasemmassa kierroksessa laukassa ja alettiin tulemaan katsomopäädyssä olevaa pystyä , parin kerran jälkeen vaihdettiin oikeaan kierrokseen ja tultiin toisesta suunnasta lyhyellä sivulla olevaa toista pystyä. Näiden jälkeen tultiin yksitellen päätyyn ympyrälle jossa hypättiin molemmat lyhyen sivun pystyt.  Heti ekan esteen jälkeen toinen este tuli jo todella nopeasti joten jälkimmäiselle mulla oli aluksi hankaluuksia päästä hyppyihin mukaan kun en yhtään tiennyt hyppääkö hevonen kaukaa taikka läheltä, no pari kertaa uusiksi tultua alkoi sujumaan kun löysi oikean "rytmin".


Tämän jälkeen tultiin sitten pienehkö rata,  kokorataleikkaa pysty ,suoralta linjalta okseri josta nopea kaarre toiselle kokorataleikkaa pystylle ja lopuksi vieltä toiselta pitkältäsivulta pysty. Lopputunnista hypättiin vielä hiukan toisenlainen rata (molemmat näkyy videolla) Eli kokorataleikkaa pysty, lyhyensivun pysty josta kokorataleikkaa pystylle- pitkänsivun okseri  josta toiselle lyhyensivun pystylle- kokorataleikkaa pysty ja viimeiseski toisen pitkänsivun okseri.  Vikalle okserille tultiin pari kertaa vielä uusiksi , ekalla kerralla en päässyt käden kanssa tarpeeksi hyppyn mukaan. Kaikeinkaikkiaan tunnista jäi ihan hyvä fiilis! :)  Ens viikolla pitkästä aikaaaa vissinkin Reksillä! x) Alhaalla tunnista kooste video, kiitokset Viiville kuvaamisesta :)





Taas oon vaan  vaihteeksi netissä leikkishoppaillut ja selaillut kaikkia ihania heppavarusteita ja lukenut myyntihevosilmoituksia, tahtooo oman hevosen! :( Tulispa se lottovoitto nyt!  Tuntuu, että ei tässä pääse edistymään suuntaan taikka toiseen kun kerran viikossa käy vaan tunnilla eikä vuokrahevosrintamallakaan ole oikeastaan kuulunut mitään uutta. Oman hevosen kanssa kun ois vaan niin helppoo kun pääsis valmentautumaan säännöllisesti ja kilpailemaan ja edistymään oikeasti eteenpäin.. Noh tietty omaan menisi paljon enemän rahaa ja aikaa kuin mitä esim vuokrahevoseen.. mutta oma kuitenkin ois oma! 

Julitasta löytys söpö kuva! 

7

22. maaliskuuta 2012

Pikapäivitys

Blogissa ollut nyt jonkin aikaa hiljaiseloa ja tämäkin postaus vain pikainen päivitys. Tosiaan oltiin muutama päivä Saksassa pikkuveljen jäkisturnauksessa jonka vuoksi jäi viimekertainen TR:n tunti väliin.  Saksassa oli aivan älyttömän ihanat ilmat , melkein jo kesä! Auringossa oli +20. Voikun täältäkin sulaisi jo noi viimeiset lumikasat ja tulisi lämmin kevät!



Viimepostauksen jälkeen kävin viikolla kokeilemessa Kuusistossa yhtä suokki ruunaa. Heppa yllättikin positiivisesti ja oli  todella kiva ratsastaessa. Tallikin oli mukava ja siisti jossa todella iso maneesi. Vielä käyn kokeilemassa paria muuta hevosta ja sen jälkeen katson mihin päädyn.  Toivottavasti löytyisi piakkoin uusi kiva vuokraheppa! On muuten outoa käydä vain kerran viikossa ratsastuskoulun tunneilla kun sitä ennen tottunut,että pääsee hevosen selkään vähintäänkin 4krt viikossa , kamala hinku koko ajan päästä  ratsastamaan ja hyppäämään! :D Viikonloppuna jälleen estetunti TR:llä , joten palaillaan viimeistään silloin! Jos teillä on muuten mielessä jotain erikoispostauksia niin pistäkää ideoita tulemaan , toteuttelen niitä mielläni :) muutenkin olisi kiva saada  teiltä lukijoilta vähän enemmän mielipiteitä ja aktiivisemmin kommentteja, ootte ollu aika hiljaisia x) 


Loppuun vielä linkki arvontaan jossa palkintona Kingslandin pipo! http://all-these-ups-and-downs.blogspot.com/2012/03/blogiarvonta.html 
käykääpä osallistumassa! :)
14

11. maaliskuuta 2012

Pitkästä aikaa esteitä!

Oli eilen tosi outoa mennä tallille ja kävellä suoraan tuntihevosten puolella kun tiesi ettei yksäripuolella enään seisokkaan omassa karsinassaan iso kimo hevonen :(   Noo eilen siis oli pitkästä aikaa estetunti, itse olin viimeksi hyppäämässä kunnolla varmaan vajaa kuukausi sitten? Mulla oli tälläkin tunnilla jälleen Ansa, eka kerta kun pääsin Ansalla loikkimaan !



Verkassa tultiin kolmikaaristakiemurauraa ensiksi käynnissä jonka jälkeen ravissa.  Tämän jälkeen aloitettiin  laukkatyöskentely.Aloitettiin hyppäämään tulemalla sisään ravissa pienelle ristikolle kokorataleikkaamaisesti. Pari kertaan tultiin ravissa sisälle mutta muutaman kerran jälkeen este korotettiin pystksi ja tultiin sama laukassa.  Vaihdettiin tehtävää ja alettiin tulemaan kokorataleikkamaisesti pysty-kavaletti-pysty innaria... eka kerta meni meillä ihan päi perskuttia :D ekalle pystylle en tiennyt hyppääkö hevonen vai ja kahdelle jälkimmäiselle yritin pysyä vain Ansan liikkeissä mukana! Noo usiiksi tultua tulikin jo huomattavasti paremmin :) Seuraavaksi tultiinkin sitten innari jonka jälkeen päädyssä oleva kaarevalta linjalta okseri ja jonka jälkeen jatkettiin alkutunnista tulleelle kokorataleikkaasti pystylle.  Tätä tultua muutaman kerran lisättiin tämän loppuun vielä okseri ja suoralta linjalta myös okseri . Tultiin tämä rata pari kertaa uusiksi hiukan esteitä korottaen.Radan tynkänen näkyy videolta niin en piirtele tai selosta tähän sen tarkemmin :)   Ansa olikin lopputunnista oikein hyvä, hyppäsi kivasti kun itse muisti tuoda hyvin esteelle! Ihan hyvä fiilis jäikin tunnista! Alhaalla videokooste tunnista, kiitokset Viiville kuvaamisesta :)



Ens viiikoksi menenkin varmasti kokeilemaan muutamaa hevosta jota saisi alkaa vuokraamaan, pari kuulostaakin oikein kivoilta, joten saa nähdä josko näistä jostain löytyisi uusi vuokrahepo!  Ens lauantaina en pääsekkään tunnille , ollaan viikonlopun yli Saksassa! Palaillaan siis ensiviikolla toivonmukaan hyvin uutisin :) 
9

6. maaliskuuta 2012

[All good things come to end]

0

4. maaliskuuta 2012

Viimistä kertaa!

Eilen vierähtikin tallilla kivasti reilu 6tuntia , kävin TR:n puolella estetunnilla jossa tällä kertaa mentiin puomeja, hepaksi sain Ansan! Alussa tultiin käynnissä päädyissä olevia puomeja joita jatkettiin seuraavaksi ravissa, puomien jälkeen tuli koko rata leikkaa jolloin lävistäjällä tultiin isommassa ravissa. Seuraavaksi tultiin yksitellen  laukassa samaa tehtävää. Kokorata leikkaa piti tulla vasta laukassa ja ennen päädyssä olevaa puomia piti siirtyä takaisin raviin ja nostaa lyhyensivun keskeltä uusi laukka, kokorata leikkaalla meillä vaihtui muutaman kerran laukka jolloin jouduttiin aloittamaan alusta, tultiin uusiksi jolloin laukka ei vaihtunut. Ansa olikin kesältä jo vanha tuttavuus ja olikin tälläkin tunnilla kiva ratsastaa!  Tunnilla olikin jatkossa tilaa joten jatkan siinä nyt aina lauantaisin! :) Alhaalla tunnista videota, kiitokset kuvaamisesta Lenskulle!



Tunnin jälkeen Sepi tuli pitämään vielä koulu tunnin.Se olikin viimeinen kerta sitten Simpsonin kanssa :( heppa myytiin toiselle paikkakunnalle! Reilu 5kk kerkisin heppaa vuokraamaan , siinä ajassa ehti hevosta jonkun verran tuntemaan ja siihen kiintymäänkin kun sen kanssa aina kävi 3-4 krt. viikossa , siihen aikaan mahtuu epäonnistumisia ja onnistumisia. Oon kyllä tyytyväinen meijän yhteistöhön ja siihen että noinkin pitkään sain Simpsonia vuokrata ja sen kanssa touhuta! 

söppänä!

Tällä hetkellä ei ole siis kuin kerran viikossa TR:llä tunti, toivottavasti tässä ilmaantuisi nyt jotain muutakin. Eli väkisinkin tässä tulee pientä taukoa kun ei pääse kuin kerran viikossa ratsaille..Etsinnässä on ainakin uusi vuokrahevonen , niitäkin kyllä tosi vähän tarjolla. No saa nähdä mitä tässä ilmaantuu tai tapahtuu, toivottavasti asioilla on tapana järjestyä! 


Loppuun vielä pari  linkkiä arvontoihin joissa voi voittaa uuden ulkoasun  ja iphonen kuoret! :)

11

Copyright

Webdesignin tarjoaa Veera Junttila, Lunar Graphics 2016