BLOGIN TAKANA

★21-vuotias Turkulainen hevosharrastaja.
★Ylläpitohevosen Glitterin jälkeistä elämää uuden hevosuttavuuden Ministerin kanssa.
★Valmentaudun aktiivisesti ja tavoitteet ovat kilpailemisessa!

» Lue lisää minusta


24. helmikuuta 2015

Samshield


Harvemmin sitä tulee ostettua ratsastusvarusteita jollei ihan akuuttia tarvetta ole. Nyt viimeaikoina on kumminkin tullut osteltua kaikenlaista ihan sitten senkin edestä etten ole ostanut itselleni pitkiin aikoihin mitään! Sain vihdoin aikaiseksi myydä vanhoja pieneksi jääneitä ratsastusvaatteita pois joiden tilalle sain ostettua uusia.

Olen puhunut uuden kypärän ostamisesta nyt varmaan lähes vuoden ajan mutta vasta nyt sain aikaiseksi hankkia uuden. Mietin pitkään tämän Samshieldin sekä Charles owen air 8 mallin välillä mutta päädyin Samshieldiin, enkä kyllä voi olla muuta kuin tyytyväinen tähän valintaan! Itseltäni löytyy jo ennestään Charles owenin wellington classic jonka rinnalle halusin uuden ja kevyemmän kypärän. Samshield olikin näistä kahdesta vaihtoehdosta se kevyemmän ja ilmavamman tuntuinen päässä. Ihanaa kun on kerrankin kevyt ja hengittävä kypärä, tuo vanha kypäräni oli etenkin kesäisin aivan järkyttävän tukala päässä.

Kuinkamonelta teistä löytyy tämä kyseinen kypärä?
ootteko tekin yhtä ihastuineita kuin minä? 


Hööksiltä bongasin kevääksi uuden ihanan Spooksin mustan toppaliivin! Tämäkin on ollut ostoslistalla ties kuinka kauan mutta vasta nyt sain sen vihdoin ja viimein ostettua. Vanha Kingslandin toppaliivi onkin ollut muutaman koon liian iso istelleni niin tämä malli onkin hieman tyköistuvampi.


Sitten vähän vanhempana ostoksena Animon ihana tummansinen kisatakki jonka löysin aivan pilkkahintaan myynnistä facebookista, pakkohan tuo oli ostaa samantien kun en kyseistä takkia uutena koskaan varmaan raaskisi ostaa. En jaksa odottaa,että tämä ihana kisatakki pääsee käyttöön asti!
8

Ohjus estekisoissa

Moikka pitkästä aikaa! Blogi on elellyt koko edellis viikon jonkin sortin hiljaisuudessa sillä aika on ollut kovin kortilla työkiireiden sekä muiden menojen osalta. Geen kanssa ollaan touhuttu aikalailla saman kaavan mukaan ja itseasiassa Essi käväisikin meitä kuvailemassa viimeviikolla alkuviikosta tiistaina jolloin saatiin ihan sileäntyöskentlystäkin kunnon videomateriaalia.Video tosin lojuu vielä tietokoneella täysin muokkaamattoma joten katsotaan joskos saisin julkaistua sen tässä lähipäivinä. Tämän postauksen keskitän vain ja ainoastaan sunnuntaisten kisojen pariin. Hurjan iso kiitos Viiville ja Annemarille kuvaamisesta!

Osallistuttiin  siis Glitterin kanssa eilen sunnuntaina meidän tämän kauden ensimmäisiin kilpailuihin naapurittallin seurakisoihin joissa hypättiin 80,-sekä 90cm. Radat olivat kaikissa samat ja arvosteluna oli A.0.0 eli kaikki puhtaat palkittiin, itse rata oli todella simppeli ja helppo jota hypättiin kahdeksikon mallisesti, rata koostui kahdesta linjasta sekä kaarevasta linjasta. Tietysti kisoja edeltävänä iltana mun ratsastussaappaat sanoivat sopimuksen irti kun vetoketju paukahti rikki.. palvelivathan noi MH:n saappaat sen reilu 5 vuotta. Onneksi Essillä oli suht saman kokoinen jalka kuin itselläni joten pystyi lainaamaan omia saappaitaan jottei ihan uggeilla tarvinnut ratsastaa! Minkälaiset ratsastussaappaat teillä muuten on? Itselläni on tällä hetkellä kauhea ongelma minkälaiset uudet saappat ostan noiden hajonneiden tilalle joten vinkatkaapa kestäviä ja hyviä saappaita joissa on hinta sekä laatusuhde kohdillaan.. En tiedä pitäiskö vain ostaa uudet samanlaiset tilalle sillä nuo mountain horsen supreme high riderit istuivat ja kestivät suhteellisen hyvin lähes jokapäiväisen käytön!


80cm verryttelyssä Glitter oli vielä tässä vaiheessa yllättävän rauhallinen ja saatiin suht sujuvia verkkahyppyjä.
Radalla Gee tuli hyvin kaarteissa takaisin ja sain sen pidettyä jotenkin mutta muutama askel ennen estettä hevonen imaisi kauhealla vauhdilla kohti esteitä! Jokatapauksessa tästä ensimmäisestä luokasta saatiin puhdas nollarata. Vauhtia kyllä piisasi vähän liiaksiin..

Kuvat ©Annemari

90cm luokassa gee tuppasi jo verkassa olemaan kovin vahva ja alussa se pääsikin kiikuttamaan mua kohti verkkaesteitä ilman minkäänlaista kontrollia. Loppuun päin kumminkin sain pidettyä geen paremmin ja pääsin tuomaan sen paremmin siihen askeleeseen mihin itse halusin eikä siihen mihin hevonen itse halusi. Itse rata alkoikin puolet vauhdikkaammin kuin mitä edellinen eikä minkäälaisesta kontrollista ollut tietoakaan,hevosella vain tuntui vinksahtavan pääss ja se puski järkyttävällä vauhdilla kohti seuraavia esteitä. Pidin vastaan, otin ja päästin, käytin seinää hidasteena mutta Gee jatkoi tykittämistä kohti esteitä hullunkiilto silmissä,yksinkertaisesti omat voimat eivät enään vain riittäneet pitämään tarpeeksi vastaan enkä voinut selässä tehdä muuta kuin toivoa parasta. 5 sekä 7 esteiden alla oli laineet joita gee pääsi kyttäämään, lisäksi vauhtia oli sen verran liikaa etteivät askeleet olisivat tulleet sopimaan joten gee kielsi näille esteille minkä seurauksena tulikin hylky. Saatiin jatkaa rata kumminkin loppuun joka edelleen jatkui melko vauhdikkaasti.. Mitkään pidetteet eivät menneet kunnolla läpi ja selässä en voinut tosiaankaan tehdä oikeastaan muuta kuin toivoa parasta.. kävi siinä radan aikana mielessä,että tästä vauhdista kun hevonen tekisi esteen eteen stopit olisin varmaan lentänyt kuin leppäkeihäs maneesin toiselle puolelle..


80 oli vielä suhteellisen hyvä mutta lähinnä ärsyttää ja turhauttaa vietävästi tuo 90 rata.. miten tuosta hevosesta saisi vauhtia edes aavistuksen verran pois? Silloin kuin saan geen kontrolliin heti esteiden jälkeen ja saan sen pidettyä loppuun saakka ennen seuraavaa estettä pystyn keskittymään myös omaankin ratsastukseen ja hypyt tuntuvat hyviltä ja sujuvilta eikä sen suurempia ongelmia synny. Nyt kun suoraan sanottuna ei tehtävissä ollut mitään hevonen pääsi kiikuttamaan mua pisin maneesia täysin oman päänsä mukaan.

Joskos seuraavissa kisoissa vauhtia ois astetta vähemmän..



ps. Mitä tykkäätte  uudesta ulkoasusta? :)  Hurjan iso kiitos tästä Emmalle!
10

16. helmikuuta 2015

Onnistunut valmennus!

Eilen sunnuntaina meillä oli jälleen Kaisan estevalkka. Tälläkertaa valmennuksesta onkin sekä kuva,että videomateriaalia kun Niki kuvaili videota sekä Anni  kävi räpsimästä meistä muutamia hurjan kivoja kuvia. En edes tiennyt,että noinkin pimeästä maneesista voisi saada ihan oikeasti julkaisukelpoisia kuvia.

Aloitimme verkkojen jälkeen tulemaan kahdeksikolla päädyssä olevia kavaletteja sekä lävistäjällä olevaa sarjaa. Kun tehtävä sujui tässä siirryimme tulemaan muutamaan otteeseen toisella pitkällä sivulla olevaa pysty-okseri 4 askeleen linjaa. Ensimmäisellä kerralla tätä hypätessä Gee lähti katsomaan pystyn alla olevia töttöröitä ja olin aivan varma,että Gee kieltäisi siihen.. Itse kumminkin päätin,että yli mennään ja tultiinkin todella pienellä sisääntulolla ensimmäiselle ja mahduttiin väli neljällä askeleella, tultiinkin vielä toistamiseen linja uudelleen hiaman sujuvammalla neljällä askeleella. Vaihdettiin suuntaa ja tultiin sama toisin päin, nyt Gee tuli vähän liian suurella sisääntulolla okserille jonka seurauksena saatiin tulla homma uudelleen. Nyt tultiin sujuvasti sisään ja sain välissä pidätteet läpi ja päästiin väli hyvin sillä neljällä askeleella. Jätettiin onnistumisen jälkeen linja tähän jonka jälkeen aloitimme tulemaan rataa melko pian.


Ensimmäinen rata koostuikin seuraavasti: Okseri-pysty 3 askeleen linja,-sarja,-pysty,- vesimatto. 
Rata sujui oikeastaan ilman mitään sen suurempia ongelmia. Sarjan jälkeisellä esteellä pystyn alla oli valkoinen aita jota ensimmäisellä kerralla Glitter lähti kyttäämään ja sen seurauksena pääsi livahtamaan esteen ohi.. Uusiksi tultua ei tuo aita enään geen mielestä ollutkaan niin pelottava kuin mitä ensimmäisellä kerralla. 
Lopussa hypättiin toistamiseen rata vielä vähän eri järjestyksessä: Vesimatto,-pysty,-sarja,-pysty okseri linja. Jostain syystä en tällä kierroksella nähnyt minkäänlaista paikkaa sarjaa lähestyessä ja tätä tultiinkin niin kauan kunnes paikka löytyi. Linjan jälkeen en saanut Glitteriä tarpeeksi  nopeasti takaisin jolloin se pääsi tykittämään oman päänsä mukaan kohti viimeistä estettä. Saatiinkin tulla loppuun vielä uudelleen linja sekä vesimatto. Nyt sain Geen tarpeeksi nopeasti kaarteesssa takaisin josta pystyttiin sujuvasti jatkamaan viimeiselle esteelle.


Glitter oli tälläkertaa aivan yllättävän rauhallinen valmennuksen alusta ihan loppuun saakka, ihan todella hyvän tuntuinen!  Huomaa taas,että tämä oli niitä päiviä kun itsekkin pystyin keskittymään omaan ratsatukseeni ja pysymään päätöksissä ja tomerana loppuun saakka läpi radan. Jäi kyllä ihan todella hyvä fiilis tämänkertaisesta valmennuksesta, ihana gee!

Videolla kuuluu nyt poikkeuksellisesti äänet.. Oma koneeni lähti huoltoon ja jouduin videon muokkaamaan antiikinaikaisella koneella sekä videonmuokkauohjelmalla josta en löytänyt muita toimintoja kuin leikkaustyökalun.


Linkki videoon

Ensi viikon sunnuntaina hypätäänkin Geen kanssa naapuritallin seurakisoissa. Toivotaan,että viimevuotisten kisojen suhteen sattuneiden epäonnistumisten jälkeen päästään kisoistakin lähtemään yhtä hyvillä ja onnistunein mielin pois kuin mitä viimekertaisista valmennuksistakin!


4

11. helmikuuta 2015

Glitter maanantaina

 Moikka! Maanantaina tosiaan saatiin pitkästä aikaa kuvamateriaali myöskin maneesilta kun Ansu kävi kuvailemassa meidän menoa, tosin meidän maneesi on niin julmetun pimeä,että ainoat ratsastuskuvat taitavtkin kohdistua tuohon samaan kohtaan jossa oli valaisstus :D

 Tein oikeastaan vain ihan tavallisia juttuja pyrkien saamaan hevonen rennoksi ja hyväksi kumpaankin suuntaan. Gee on ollut nyt parina edellisellä kerralla hurjan hyvä ja rento ratsastaa ja sama meno jatkui myöskin tälläkin kertaa alusta loppuun saakka. Työstin kolmikaarisella, pääty-ympyröillä sekä kahdeksikolla,vaihtelin usein suuntaa ja tein paljonpaljon siirtymisiä. Laukassa keskityin etenkin nostoihin. Siihen,että saatiin sujuvia ja aktiivisia siirtymisiä ravista laukkaan ilman,että Gee lähti tarjoamaan omin päin laukkaa. Geellä kun on ollut tapana laukkojen jälkeen ravityöskentelyssä tulla kovin hätäiseksi ja tarjoaa laukkaa joka väliin. Loppuun päin tamma malttoikin odottaa ihan ihmeen hyvin siihen,että nosti laukan vasta kun pyysin.

Vasempaan kierrokseen Gee oli huomattavasti parempi. Oikeaan kierrokseen saikin työstää kauemman aikaa mutta lopulta tamma olikin siihen kierrokseen yllättävän hyvä. Oikea on aina ollut meille se hankalempi suunta ja helposti jään siihen kierrokseen liikaa tukeutumaan sisäohjaan ja unohdan ulkoapujen tärkeyden. Työstin ja fiilistelin ravia lopussa harjoitusravissa jonka jälkeen keventelin loppuravit eteen-alas ja lopetin siihen kun Gee tuntui hyvältä!


Seuraavaksi käynkin tallilla Geen liikuttamassa vasta lauantaina, sunnuntaina puolestaan meillä onkin illemmalla Kaisan hyppäri. Viikon päästä 22pv sunnuntaina olisikin TR seurakisat joissa näillä näkymin ollaan hyppäämässä ja tämän kuukauden lopussa olisi Ypäjällä aluekisat joihin houkuttaisi lähteä... saas nyt nähdä :)
0

9. helmikuuta 2015

Kuvauspäivä

Käytiin tänään kuvailemassa Annemarin kanssa tallin pihapiirissä ennen kuin suuntasin liikuttamaan Glitterin. Ilma ei ollut kuvaamisen kannalta ehkä ihan parhaimmasta päästä mutta Ansu onnistuikin räpsimään meistä ihan hurjan hyviä kuvia olosuhteisiin nähden! Sain pitkästä aikaa myöskin kunnollista kuvamateriaalia tämän päivän ratsastuksistakin. Kuvia kertyi sen verran paljon,että teen ratsastuskuvista ihan erillisen postauksen vielä tässä myöhemmin. Nyt pidemmittä puheitta kumminkin näiden maastakäsin kuvien pariin!

Mikä/mitkä kuvista ovat teidän lempparit? 


3

8. helmikuuta 2015

Hevostäyteinen talvipäivä

Miten se onkin aina niin,että kun hevonen on miellyttävä ja hyvä ratsastaa ei kuvaajia ole lähimaillakaan.. Kun taas seuraavalla kerralla saat kuvaajan mukaan hevonen on muuttunut ratsastettavuudeltaan ihan totaalisesti eikä mistään tunnu tulevan mitään. Glitter on liikkunut viikonlopun aikana ihan todella kivasti! Itselläni on nyt ollut suhteellisen pitkä viikonloppu vapaa töistä joten olen ehtinyt käydä tallillakin valoisaan aikaan ja kerrankin jopa ilman minkäänlaista kiirettä. Geen kanssa ollaan hiottu ja treenailtu todella paljon siirtymisten kanssa ja keskitytty erityisesti siihen rentouteen alusta loppuun saakka. Laukkatyöskentelyssä Gee on tuntunut paremmalta kuin pitkiin aikoihin! Tietenkään en ole nyt viikonlopun aikana saanut ketään meitä kuvaamaan joten valitettavasti Glitteristä ei tällä kertaa ole materiaalia. Annemari lupautui kumminkin huomenna tulemaan päiväsaikaan meitä kuvaamaan joten eiköhän Glitteristäkin tule lähipäivinä kunnollista materiaalia muualtakin kuin valmennuksista! Toivotaan, että hyvä ja rento meno jatkuu myöskin tulevilla kerroilla ja tamma on yhtä miellyttävä ja kevyt ratsastaa kuin tämän viikonlopunkin aikana!

Tänään Niki kysyi joskos haluaisin lähteä liikuttamaan Camperin. Alunperin suunnitelmissa oli tosiaankin käydä päiväs aikaan liikuttamassa Gee mutta päätinkin siirtää Glitterin liikutuksen myöhäsemmälle ja suunnata ensiksi orin luokse. Ilma oli pitkästä aikaa mitä ihanin, aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja tuntui kovin keväiseltä! 


 Camperin kanssa työstin alkuun pitkään käynnissä pysähdyksillä sekä väistöillä. Niki ohjeisti ja neuvoi meitä kuvaamisen ohella kentän keskellä sekä keksi meille tehtäviä. Väistöjä jatkettiin myöskin harjoitusravissa jonka jälkeen otettiin pikkuhiljaa mukaan myöskin laukkaa. Laukkaa pyöritin kokoo uraa pitkin sekä kahdeksikolla laukkavaihtoja tehden. Camper tuntui paikka paikoin etenkin laukassa vähän tahmealta ja jalalla sai kyllä olla muistuttamassa ja ratsastamassa kunnolla eteen. Asiaa ei tietenkään helpottanut se,että itselläni oli uggit jalassa ja jalka tuntui heiluvan jatkuvasti johonkin suuntaan enkä oikein saanut pidettyä kunnolla kantapäätä alhaallaa.. ei mitkään parhaimmasta päästä olevat ratsastuskengät kyllä :D  Loppuraveissa C tuntui kovin letkeältä ja rennolta, tuohon olikin hyvä tällä kertaa lopetella! On tuo vain niin fiksu ja mukava tapaus, tuolta selästä tulee aina vain joka ratsastuskerran jälkeen yhtenä hymynä alas :)



8

6. helmikuuta 2015

Vuosipäivää ja eilisen estetreenit!

Eilen torstaina meillä oli illemmalla Kaisan estevalkka. Otinkin heti Forstenin opeista oppia ja tällä kertaa mulla olikin ihan reippaasti pidemmät jalustimet kuin mitä aikaisemmin olen tottunut hypätessä käyttämään! Nyt ainakin pystyin istumaan puolet paremmin kunnolla satulassa esteiden jälkeen :D


Aloiteltiin verkassa keskihalkaisijalla olevalla kavalettitehtävällä. »Kavaletti,voltti kavaletti- neljä laukkaa»Kavaletti voltti kavaletti. Jälleen tapansa mukaan Gee oli melkoisen vauhdikas ja alku meni hieman räpeltämiseksi. Kumminkin melko pian löydettiin tehtävään sopiva tempo jonka myötä meno helpottui huomattavasti. Oikeaan kierrokseen Gee oli alkuun kovin vahva jonka myötä jäin itse helposti vähän liikaa tukeutumaan sisäohjaan.

Hyppääminen aloitettiin neljän askeleen linjalla ensin oikeasta suunnasta. Gee oli tähän suuntaan ihan todella rento ja päästiin kuin päästinkin tulemaan yllättäen väli sovitulla neljällä askeleella. Kun vaihdettiin suuntaa ensimmäisenä esteenä oli okseriristikko johon gee tuntui ottavan imua enemmän kuin pelkälle pystylle, hevonen tuli vahvaksi jo kaarteessa ja täten pääsi kaahottamaan linjan välin myös oman päänsä mukaan. Tultiin hetki niin,että linjan välissä oli aina tarkoitus pysäyttää. Tässä vaiheessa Kaisa kiipesikin Geen selkään ja kävi tahkomassa linjaa niin kauan kunnes Gee tuli rennosti sen neljä askelta. Tulisi kyllä hevosellekin huomattavasti paljon helpommaksi jos intoa olisi ihan pikkuisen vähämmän ja Gee malttaisi kuunnella ja odottaa aavistuksen paremmin. Kiipesin itse takaisin selkään jonka jälkeen jatkettin hetki vielä linjan tulemista.

Seuraavaksi tultiin radantynkää, okseri » 3 askeleen linja » pystylankku » pysty. Ensimmäisellä kierroksella Gee vähän liiankin hyvin kuulolla ja tuli esteiden jälkeen paremmin takaisin kuin mitä odotin. Jatkettiinkin heti seuraava kierros perään jolloin sain ratsastaa jalalla hevosta vähän aktiivisemmaksi. Gee tuntui ihan älyttömän hyvältä ja pystyin itse ratsastmaan rennosti läpi radan ja meno pysyi tasaisena! Ihan loppuun tultiin samaa rataa vähän pidemmän kaavan mukaan. Kaarteen jälkeiselle okserille tuli tyhmä kielto,käänsin kulmasta vähän liian aikaisin jonka myötä askeleet eivät täsmännetkään. Tuon jälkeen meno lähti vähän lapsesta ja kliellon jälkeen itseltäni meni vähän pasmat sekaisin enkä keskittynyt enään niin hyvin kuin mitä alkuradasta. Jotenkin aina kieltojen jälkeen jään liikaa miettimään sekä ennakoimaan,että mitä jos kielletäänkin uudestaan ja ratsastus muuttuu epävarmaksi.Tultiinkin siis vielä loppurata uudestaan toistamiseen jolloin kokosin ajatukset ja pyrin tuomaan geen mahdollisimman hyvin ja rennosti esteille, saatiinkin oikein hyvät hypyt joihin oli hyvä lopetella.


Linkki videoon

Glitter tuntui tällä kerta yllättävän hyvältä etenkin tuota rataa tultaessa, varmaan parempi kuin pitkiin aikoihin! Nyt kun hevonen oli suhteellisen rauhallinen aikaisempiin kertoihin verrattuna ei selässä tarvinnut koko aikaa olla miettimässä ja ennakoimassa sitä,että mitä jos en saakkkaan hevosta kunnolla kontrolliin esteiden jälkeen vaan pystyin enemmän keskittymään omaan tekemiseeni!

Tänään 6.2. tuli tasan vuosi siitä kun aloitin Glitterin kanssa! Niin se aika vain vierähtääkin. Tuntuu kuin tuostakaan ei olisi kovin kauan aikaa kun kävin tammaa ensimmäistä kertaa kokeilemassa. Mulla ei kyllä olisi voinut parempi tuuri käydäkkään vuokrahevosen suhteen, onneksi löysin geen vuokralle! 

6

1. helmikuuta 2015

Mikael Forstenin esteklinikka ”hevoset kuuliaisiksi”

Päästiin kuin päästinkin Glitterin kanssa eilen lauantaina osallistumaan Ylikylän tallille Piikkiöön Mikael Forstenin esteklinikalle "hevoset kuuliaisiksi". Alkuperäisestä aikataulusta oltiin melko paljon myöhässä ja näytti uhkaavasti siltä,että tultaisiin myöhästymään valmennuksesta. Meidän onneksi valmennus oli ihan reippaasti myöhässä edellisestä ryhmästä joten ehdittiinkin loppupeleissä paikanpäällä varustamaan Gee ilman minkäänlaista kiirettä jonka jälkeen saatiin vielä tovi odotella oman valmennuksen alkamista!  Valmennuksen suhteen itselläni oli melko odottavaiset fiilikset.


Aloitimme valmennuksen pitkällä sileäntyöskentelyllä ja jo heti käynnissä keskityttiin hyvään ja rentoon käyntiin. Mikko otti meitä yksittellen luokseen korjaten asioita. Heti alkajaisiksi sain pidentää jalustimia ihan reippaasti. Mikko kehui istuntaani hyväksi  joka oli positiivista mutta ihmetteli miksi  ihmeessä käytän niin lyhyitä jalustimia, jolloin polveni tulee satulasta yli ja jalan asento on väärä. En oikeastaan tiedä syytä tälle, jotenkin olen vain tottunut hypätessä pitämään kovin lyhyitä jalustimia ja harvemmin sileälläkään tulee kovin paljon jalustimia pidennettyä..Tästä edes jalustimet siis pysyvät pidempinä kuin mitä olen tähän asti tottunut pitämään.Sen verran paljon oma ratsastuskin muuttui jalustimien pidentyessä ja pystyin istumaan paljon paremmin  kun jalan asento oli oikea.

Raivissa jatkoimme edelleen pääty-ympyrällä tehden siirtymisiä ja etsien edelleen hyvää tempoa ja rentoutta. Tämä sujui odotettua paremmin joten jatkoin harjoitusravissa ilman siirtymisiä ja mukaan otettiin pikkuhiljaa myös laukkaa. Tuossa välissä  Mikko myös totesi,että ei tiedä onko kovin nätisti tai rumasti sanottu mutta en ollutkaan yhtään niin toivoton tapaus kuin mitä hän aluksi luuli. :D Tuo oli lähinnä kyllä todella lohduttava kuulla sillä odotin kuulevani enemmän ngatiivista palautetta. Laukannostoissa Gee oli oikeastaan ihan yllättävän hyvä ja laukassa se pysyi hyvin rentona. Laukassa tehtiin myöskin temponvaihteluita...Helposti kun pyysin isompaa laukkaa gee pääsi viskomaan päätään jolloin irtaudun helposti satulasta ja lähden ns. siihen mukaan. Nyt piti vain paremmin istunnalla ratsastaa hevonen läpi.

Seuraavaksi aloitettiin tulemaan toisella pitkällä sivulla olevia maapuomeja. Oma ratsastukseni muuttui jotenkin hetkeksi totaalisesti kun jäin odottaamaan ja ennakoimaan toisessa päädyssä sitä,että gee pääsisi tulemaan vahvaksi ja juoksemaan puomeilla kun pitäisi vain muistaa ratsastaa silloinkin yhtä rennosti mitä ilman puomeja tai esteitä. Mikko sanoikin,että kun tuntuu hankalata muista ratsastaa ja uskalla vaatia!  Pikkuhiljaa löydettiin rentous puomeillekkin ja puomit koottiin ristikoiksi. Tässä kohtaa kun gee pääsi vahvaksi pysäytin aina ennen estettä oleville puomeille. Tässäkin piti vain itse pysyä itse mahdollisimman rauhallisena paineistamatta yhtään hevosta. Loppussa tultiin vielä muutamaan otteeseen toisella pitkällä sivulla olevaa jumppasarjaa josta suoriuduttiin ilman mitään sen suurempia ongelmia.

Linkki videoon

Valmennus tuntui loppuvan osittain vähän kesken sillä kun oltiin päästy kunnolla asian ja hyppäämisen  jyvälle lopeteltiinkin jo siihen..Kaikenkaikkiaan valmennuksesta jäi kumminkin ihan todella hyvä fiilis ja lähdettiin valmennuksesta pois motivoitunein sekä positiivisin mielin. Paljon tuli uutta oppia sekä ajateltavaa tulevaan treeniin,pieniä mutta todella tärkeitä asioita. Saatiin tosiaan paljon lisää motivaatiota ja itselläni on ainakin ihan kauhea hinku ja etenkin nyt tuon valmennuksen jäljiltä halu päästä kehittymään ratsastajana koko ajan eteenpäin ja oppimaan uutta! Pidin todella paljon Mikon tyylistä ja tavasta valmentaa ja siitä,että asiat todellakin sanottiin suoraan päin naamaa juuri niin miten ne olivat. Ehdottomasta menisin uudelleen mikäli vielä joskus tulee mahdollisuus päästä Forstenin valmennukseen!

Maneesissa oli sen verran hämärää ettei kunnon kuvia oikein kertynyt.. Essi kumminkin räpsi joitain kuvia joita lisäilen tähän postaukseen myöhemmin kunhan saan niitä ensiksi itselleni. Ihan hurjan iso kiitos Essille avusta sekä kuvaamisesta :) Videon jätin ihan tarkoituksella noinkin pitkäksi jotta kaikki tehtävät sekä Mikon kommentit näkyvät sekä kuuluvat.
6

Copyright

Webdesignin tarjoaa Veera Junttila, Lunar Graphics 2016