Kun ei vaan onnistu

En muista koskakohan viimeksi olisi valmennus mennyt noin penkin alle kuin mitä eilis iltainen  estevalmennus. Viime valmennuksesta oli vierähtänyt melkein kuukausi ja odottelinkin valmennusta kuin kuuta nousevaa kun vihdoin saatiin Kaisan kanssa aikatalut yksiin ja sovittua valmennus. Tottakai kun viime valmennuksesta on se reilu kuukausi ja tässä välissä olemme hypänneet vain itsenäisesti niin vähemmästäkin tuntui,että ajatus on vähän kateissa ja kuski ruosteessa.

Ratsastin huonosti. varmaan huonommin kuin koskaan: Nypin kaarteissa laukkaa pois tai vaihtohetoisesti puskin esteille hullunlailla ilman askelia, halvaannuin enkä tehnyt mitään. Menin ilman ajatusta tai jäin ajattelemaan liikaa. Tehtävät joissa ei olisi pitänyt olla mitään ihmeellistä joiden olisi pitänyt rullata tuosta vaan. Viimeisillä askellilla lähdin työntämää ja varmistamaan aivan liikaa kun olisi pitänyt muistaa istua ja odottaa. Tällä kertaa oikea kierros tuntui ihan ylitsepääsemättömän hankalalta ja jäin aivan liikaa ratsastamaan ja vetämään sisäohjasta. Kun tuntui hankalalta tukeuduin automattisesti sisäohjaan ja ulkoavut unohtuivat.  Ongelma jonka luulin jo pikkuhiljaa kitkeytyneen paremmaksi mutta joka oli tällä kertaa koko valmenuksen suurin ongelma. Esteiden välissä ja esteiden jälkeen olin irti satulasta ja killuin kyydissä kuin mikäkin, enkä saanut hevosta takaisin niin nopasti kuin olisi pitänyt. Ote lipsui pahemman kerran ja ajattelin vain,että voiko tää huonommin enään mennä.  Tiesin mitä mitä olisi pitänyt tehdä mutta toisaalta en tiennyt ja haahuilin vain esteiden välissä ilman minkäänlaista  ajatusta.

 Etenkin tehtävän viimeinen linja okseri-pysty kaareva linja tuotti vaikeuksia kun kerta toisensa jälkeen ajauduin kääntämään pelkästään sisäohjasta, kerta toisensa jälkeen toistin samat virheet. Käveltiin hetki kokosin ajatukset ja tultiin vielä pari kertaa uudelleen. Nyt mulla oli ajatus mukana ensinmäisestä esteestä alkaen , keskityin ja ratsastin. Ei tuokaan mikään mallisuoritus ollut mutta pääsia,että loppuun nyt meno parani alkuun nähden edes jonkun verran.  Päätettiin lopettaa tehtävä tuohon jonka jälkeen hypättiin vielä jumppa kertalleen kummastakin suunnasta.

Valmennuksen jälkeen olin ennenkaikkea melko pettynyt itseeni, miksi ratsastin niin huonosti. Selvästikkään pidemmät tauot valmennuksita eivät sovi meille.. Noh pieleen meni mutta menkööt. Joskus on kausia, kun mikään ei suju, joskus epäonnistumiset tulevat nousukauden jälkeen jolloin ne tuntuvat entistäkin pahemmilta. Tiedossahan se nyt on,että ei aina voi mennä hyvin. Jokainen tekee virheitä joskus.Epäonnistumisista on osattava ottaa oppia ja yritettävä ensi kerralla enemmän. Onneksi tässä on koko pitkä talvi aikaa treenata, eilen oli huono päivä mutta eiköhän tää taas tästä!

Hurjan iso kiitos kuvaamisesta Emmalle joka jaksoi värjötellä kuvaamassa kylmässä maneesissa vielä ilta myöhäsellä! Videon pyrin tiivistämään mahdollisimman tiiviiseen pakettiin kerta kaikkineen niiden pätkineen se ei olisi ikinä latautunut youtubeen sillä olisi ollut kestoltaan sen verran pitkä..

Linkki videoon