BLOGIN TAKANA

★21-vuotias Turkulainen hevosharrastaja.
★Ylläpitohevosen Glitterin jälkeistä elämää uuden hevosuttavuuden Ministerin kanssa.
★Valmentaudun aktiivisesti ja tavoitteet ovat kilpailemisessa!

» Lue lisää minusta


28. toukokuuta 2016

Hyvä valmennus, parempi mieli


Hupsista kun on taas edellisestä postauksesta vierähtänytkin aikaa. Arki Glitterin kanssa rullaa samaan vanhaan tapaan ja meille kuuluu tällä hetkellä hyvää. Minkäänlaista materiaalia ei tosin ole kertynyt sitten viime kisojen. Arkisin olen aina iltaan asti töissä josta aina suuntaankin pikimmiten tallille, viimeiseksi siinä lähtee enään miettimään mistä repäistä kuvaaja mukaan matkaan.. Tuntuu muutenkin,että vuorokaudessa ei millään tunnu riittävän tunnit kaikkeen. Onneksi kesä on jo miltein ovella ja kaikkea kivaa on suunnitteilla joten eiköhän tämä tästä taas iloksi muutu.  Eilen kumminkin materiaalien puuttumiseen tuli muutos kun  Niki ilmestyi kentälle kameransa kanssa ja saatiinkin pitkästä aikaa hyppäristä niin video,-kuin kuvamateriaaliakin, kiitos tästä!


Eilen tosiaan meillä oli Kaisan hyppäri. Alussa tulimme muutamaan otteeseen kummastakin suunnasta kavaletti- pysty 4 askeleen linjaa. Oikeaan kierrokseen tehtävä tuntui puolet helpommalta kuin mitä taas vasempaan kierrokseen. Oikeassa sain pidettyä laukan paljon paremmin koottuna. Pysty nostettiin okseriksi ja jatkettiin samaa tehtävää korottaen mutta nyt kolmella laukalla. Glitteri teki hurjan hyviä hyppyjä tuolle okserille! Seuraavaksi lähdettiinkin tulemaan lyhkäistä rataa jonka tosin itse onnistuin unohtamaan jo heti alkajaisiksi ensimmäisellä kierroksella, kultakalan muisti tosiaan :D  Videolta rata näkyykin kokonaisuudessaan joten ei siitä sen enempää. Etenkin oikeassa mun piti muistaa laukata kaarteiden läpi, helposti siihen kierrokseen mulla käy niin,että nypin vain kauheasti laukkaa pois.





Hypättiin pari kertaa radan alkuun tuo kavaletti-okseri linja joka jätettiin lopussa pois Geen tehdessä siihen sen verran hyviä hyppyjä. Vaikka esteitä lähdettiin tällä kertaa jonkun verran korottamaankin ei mulla iskenyt missään kohtaan epävarmuutta tai saati sitä,että olisin lähtenyt säätämään ja hosumaan paikkojen suhteen kauheasti mitä mulla on yleensä ollut tapana tehdä varsinkin kun korkeudet nousee. Glitteri tuntui hyvältä ja varmalta, sain tuotua sen niihin paikkoihin joihin halusin sekä meno oli tasaista ja gee tuli hyvin takaisin esteiden jälkeen ilman,että se olisi kaahottanut oman päänsä mukaan. Kaikki rullasi oikeastaan muutenkin tällä kertaa aika kivasti ilman mitään sen suurempia ongelmia ja meillä oli kivaa, hyvä valmennus, parempi mieli! 

2 kommenttia:

  1. Teijän meno näyttää ihan tosi hyvältä! En oo seuraillut enää niin aktiivisesti muitakaan blogeja sen jälkeen kun vedin omankin blogin hiljaiselolle puolivuotta sitten. Oon seuraillut teitä kuitenkin aika pitkään ja nyt kun tulin katsomaan pitkästä aikaa, niin ootte kehittyny tosi paljon ihan silmissä!! Tsemppiä jatkoon myös :)

    VastaaPoista

Huomaathan,että kommenttisi ilmestyy näkyviin vasta kun olen sen hyväksynyt! Epäasialliset sekä arvostelevat kommentit jätetään julkaisematta.

Kiitos kommentistasi! :)
-Moona-

Copyright

Webdesignin tarjoaa Veera Junttila, Lunar Graphics 2016