BLOGIN TAKANA

★21-vuotias Turkulainen hevosharrastaja.
★Ylläpitohevosen Glitterin jälkeistä elämää uuden hevosuttavuuden Ministerin kanssa.
★Valmentaudun aktiivisesti ja tavoitteet ovat kilpailemisessa!

» Lue lisää minusta


11. tammikuuta 2017

Vierailevan tähtösen selässä

Viime vuoden viimeisenä perjantaina suuntasin Loimaalle kokeilemaan kaverini Emman hevosta Novaa! 8-vuotias tamma joka tuli Emmalle syyskuussa. Oltiinkin jo pitkään puhuttu tästä visiitistä mutta kestikin jokunen tovi ennen kuin saatiin aikataulut sovitettua yhteen. Innolla odottelinkin,että pääsen kapuamaan tämän tamman selkään!


Nova osottautui ihan hirmu symppikseksi ja lunkiksi kaveriksi! Ratsastettavuudeltaan siitä nousi esiin hurjan paljon samoja piirteitä kuin mitä Glitteristäkin.. Ei siis mikään helpoimmasta päästä oleva hevonen eikä mitään kyllä todellakaan antanut ilmaiseksi. Alkuun Nova oli ihan hirmuisen vahva sekä jumitti pohkeen takana mutta pikkuhiljaa hommaan alkoi tulemaan jokin järki ja loppuun päin Nova olikin oikeastaan aika kivan tuntuinen! Mitään ihmeellisyyksiä ei tehty vaan lähinnä ratsastin askellajit läpi ja tutustuen hevoseen.

 Kaikenkaikkiiaan näppärä pikku tamma jolla oli aivan ihanan tasaiset askeleet. Hurjan iso kiitos Emmalle hevosen lainasta sekä kuvaamisesta!

2 kommenttia:

Huomaathan,että kommenttisi ilmestyy näkyviin vasta kun olen sen hyväksynyt! Epäasialliset sekä arvostelevat kommentit jätetään julkaisematta.

Kiitos kommentistasi! :)
-Moona-

Copyright

Webdesignin tarjoaa Veera Junttila, Lunar Graphics 2016