BLOGIN TAKANA

★21-vuotias Turkulainen hevosharrastaja.
★Ylläpitohevosen Glitterin jälkeistä elämää uuden hevosuttavuuden Ministerin kanssa.
★Valmentaudun aktiivisesti ja tavoitteet ovat kilpailemisessa!

» Lue lisää minusta


21. maaliskuuta 2017

Hyppyjä kahdelta kerralta

Tuosta taitaa olla lähemmäs reilu kuukausi kun viimeksi oltiin Kärkkäisen valmennuksessa. Tuo hyppykerta ei mennyt kyllä ihan putkeen. Oma keskittymiseni oli aivan jossain muualla ja tuntui etten yksinkertaisesti saanut koko tunnista oiken mitään irti. Nypin kauheasti laukkaa pois enkä nähnyt oikeen minkään sortin paikkoja. Laukka ei pyörinyt vaan suoritettin tehtävät lähinnä mukavassa köpöttely laukassa joten ei ihme, että mistään ei mitään tullutkaan.Tuon valmennuksen jälkeen onkin kumminkin onneksi ollut ihan eri ääni kellossa! Ollaan hypätty Minkun omistajan silmän alla nyt lähes viikottain ja kerta toisensa jälkeen on alkaunut valjeta koko ajan paremmin miten mun pitääkään tuota hevosta ratsastaakkaan. Ollaan päästy sellaiseen moodiin joka mun pitäisi jatkossakin löytää Ministerin kanssa jotta mistään tulee mitään, mielummin liikaa laukkaa kuin liian vähän laukkaa. 

Toissa viikolla lauantaina meillä oli toisella pitkällä sivulla okseri-pysty-okseri neljän askeleen linja sekä kavaletilta-pysty-kaveltti viiden askeleen linja. Tuo hyppykerta sekä tuota edeltävä kerta sujuikin kokonaisuudessaan todella hyvin! Alussa hypättiin kaveleteilta keskimmäistä pystyä puomilähestymisillä kummastakin suunnasta jolloin estettä lähdettiin kierroks kierrokselta korottamaan. Jälkeenpäin mitattuna pysty oli korkeimmillaan 125cm. Linjaa tultiin kummastakin suunnasta ja tuo taisi korkeimmillaan olla sen 110-120cm. Eipä tuossa ehtinyt tulla edes rimakauhua kun kaikki sujui sen verran sujuvasti. Ministerillä tosin on sen verran kokoa,että esteet tuntuivat puolet pienemmiltä kuin mitä todellisuudessa olivatkaan. Hyvä hyppäri, parempi mieli! Ohessa molemmista hyppykerroista vain pari kännnykkällä kuvattua pätkää mutta onneksi sentään tuokin tyhjää parempi.


Kaikenkaikkiaan muutenkin Ministerin kanssa kaikki rullaa todella kivasti, ollaan käyty kouluvalmennuksissa , maastoiltu ja nautittu keväästä. Keväiset ilmat tuntuvat vain jatkuvan ja kovasti odotellaan,että kenttä olisi jo siinä kunnossa ,että  päästäisiin siirtymään jo pikapuolin ulkokentälle! Loppuviikkon olisi ainakin hyppäri sovittuna joten toivonmukaan palaillaan sen merkeissä mikäli saan kuvaajan vain mukaan matkaan.:)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaathan,että kommenttisi ilmestyy näkyviin vasta kun olen sen hyväksynyt! Epäasialliset sekä arvostelevat kommentit jätetään julkaisematta.

Kiitos kommentistasi! :)
-Moona-

Copyright

Webdesignin tarjoaa Veera Junttila, Lunar Graphics 2016