BLOGIN TAKANA

★21-vuotias Turkulainen hevosharrastaja.
★Ylläpitohevosen Glitterin jälkeistä elämää uuden hevosuttavuuden Ministerin kanssa.
★Valmentaudun aktiivisesti ja tavoitteet ovat kilpailemisessa!

» Lue lisää minusta


6. maaliskuuta 2017

Uusi vanha tuttavuus


Taas on hujahtanut tovi jos toinenkin viime postauksesta. Kauheasti koko ajan tekemistä ja aika tuntuu menevän ihan siivillä joten aikaa koneella istumiselle ei ole oikein jäänyt. Nyt kumminkin vapaapäivän ratoksi ehdin vihdoin ja viimein kasata videon valmiiksi ja tulla päivittelemään hieman kuulumisia blogin puolelle.

Helmikussa minulle tarjoutui tilaisuus liikutella tuttavani hevosta. St.lo olikin mulle jo entuudestaan tuttu niiltä ajoilta kun asuimme Glitterin kanssa samaan aikaan Artukaisissa. Aikaisemmin olen siis vain käynyt L.tä kokeilemassa ja tuo kerta ajoittuu vuoteen 2015.  Aina yhtä mukavaa vaihtelua päästä ratsastamaan erilaisia hevosia joten mielelläni tätä kaveria hoidin Ministerin lisäksi. Lo:ta liikutin nyt reilun kolmen viikon aja noin pari-kolme kertaa viikossa. Tällä kertaa sain yllättyä positiivisesti kun kiipesin ruunan selkään ensinmäistä kertaa pitkään aikaan.. Pari vuotta sitten hevonen oli melko hontelo eikä jaksanut kantaa itseään kovin kummoisesti. Etenkin laukka oli nyt parantunut ihan hurjasti.. Pari vuotta sitten laukka oli vielä raakaa ja hevonen viiletti reippaassa temmossa kykenemättä yhtään kokoamaan itseään.. Muistan vain kun tuolloin en pystynyt edes kunnolla istumaan alas laukassa.  Ei mikään helpoimmasta päästä oleva hevonen vieläkään mutta löydettiin kumminkin yhteinen sävel tämän reilun kolmen viikon aikana!


Essi lähti yksi päivä seurakseni tallille kameramieheksi. Tuolloin maneesissa pyöri samanaikaisesti koko päivän toisessa päädyssä kouluvalmennukset joten meillä oli vain toinen pääty käytettävissä. Tuolla kerralla L.oli kyllä melkoisen häslä ja kieltämättä alku tuntui melkoisen turhauttavalta kun mistään ei tuntunut tulevan yhtään mitään. Hevonen jäpitti pohkeen takana, kyttäsi kuin mikäkin maneesin toista ovea jonka takana koko ajan pyöri hevosia ja ihmisiä.. Tovi jos toinenkin saatiin kyllä keskustella,että mitäpä jos keskityttäisiin siihen itse työntekoon ennen kuin hommat alkoivat sujua ja loppua kohden saattin ihan kivoja pätkiä! 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaathan,että kommenttisi ilmestyy näkyviin vasta kun olen sen hyväksynyt! Epäasialliset sekä arvostelevat kommentit jätetään julkaisematta.

Kiitos kommentistasi! :)
-Moona-

Copyright

Webdesignin tarjoaa Veera Junttila, Lunar Graphics 2016