BLOGIN TAKANA

★21-vuotias Turkulainen hevosharrastaja.
★Ylläpitohevosen Glitterin jälkeistä elämää uuden hevosuttavuuden Ministerin kanssa.
★Valmentaudun aktiivisesti ja tavoitteet ovat kilpailemisessa!

» Lue lisää minusta


12. huhtikuuta 2016

Kevään kuulumiset


Vihdoin ja viimein kevät on virallisesti täällä ja sen myötä pitäisi taas herätellä blogi kunnolla eloon talviunilta! Kevätaurinko on kuivattanut kentän kokonaan ja ollaan nyt ahkerasti päästy jatkamaan treenejä. Viime viikolla meillä olikin  kahtena päivänä kouluvalmennukset jotka kyllä tulivat enemmän kuin tarpeeseen. Edellinen kouluvalmennus kun meillä oli viimeksi joulukuun puolella.. Torstaina Mari kävi pitämässä meille tunnin ja kyllä huomasi,että valmennuksista on ollut taukoa.. Koko tunti oli aika hakemista. Sunnuntaina puolestaan päästiin kokeilemaan meille ennestään tuntemattoman valmentajan koulutunnille. Glitteri on ollut tässä muutamien viikkojan aikana erityisen haastava ratsastaa ja itselleni on noussut aikaisempaakin suuremmaksi ongelmaksi sisäohjan käyttö. Vaistomaisesti jään helposti ratsastamaan aivan liikaa sisäohjalla ja unohdan kokonaan ulkoavut ja ne kaikki asiat joihin mun pitäisi oikeasti kiinnittää huomiota ovat ikään kuin unohtuneet takavasemmalle. Lauantaina Kaisa ratsasti ja hyppäsi alkuun Glitterillä jonka jälkeen itse kävin selässä vielä ottamassa muutamat hypyt. Niin hyvä,että tuolla selässä käy nyt välillä joku mua osaavampi vaatimassa asiat kunnolla läpi!


Sunnuntain kouluvalmennuksessa  keskityttiin yksinkertaisiin asioihin ja lähdettiin kitkemään pikkuhiljaa tätä käsi ongelmaa pois ja samassa keskityttiin mun istuntaan. Saatiin paljon ajattelemista ja treenattavaa tulevia itsenäisiä ratsastuskertoja varten ja kokonaisuudessaan tästä valmennuksesta jäi kumminkin suht positiivinen mieli ja ennenkaikkea motivoitunut fiilis. Pidin valmentajan tavasta opettaa ja asiat tehtiin tasan niin monta kertaa kunnes sujui eikä mitään jätetty puolitiehen. Valmentaja myös kävi alussa kokeilemassa geen selässä jonka pohjalta osasi taas neuvoakkin meitä paremmin kun tiesi miltä hevonen tuntuu. Ei oltu niin toivoton tapaus mitä alkuun ehkä vähän jännitinkin mutta paljon tässä on kyllä töitä edessä! Tämän kevään teema onkin aikalailla back to basic ja itsesääliin vaipumisen sijaan keskityn ratsastamaan paremmin.  Eiköhän tämä siis tästä pikkuhiljaa ala rullaamaan taas paremmin nyt kun aletaan pääsemään kunnolla työn touhuun!

Ratsastuksista ei ole kertynyt nyt minkäänlaista materiaalia joten kuvituksena toimikoot nyt Nikin räpsimät muutamat kuvat kun Gee paistatteli päivää tarhassa.. Katsotaan joskos tällä viikolla saisin jonkun pitkästä aikaa kameran kera kentän laidalle, palaillaan!




2 kommenttia:

  1. Moikka!

    Ketä Mari on pitänyt kouluvalmennuksia? Kuka tämä uusi kouluvalmentaja oli? Kyselen kun etsin itselleni uusia kouluvalmentajia turun seudulta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari Kolehmaisen tunneilla ollaan käyty tähän asti :) Ja Sari oli tämä uusi valmentaja mutta hänen sukunimeä en muista..

      Poista

Huomaathan,että kommenttisi ilmestyy näkyviin vasta kun olen sen hyväksynyt! Epäasialliset sekä arvostelevat kommentit jätetään julkaisematta.

Kiitos kommentistasi! :)
-Moona-

Copyright

Webdesignin tarjoaa Veera Junttila, Lunar Graphics 2016