BLOGIN TAKANA

★21-vuotias Turkulainen hevosharrastaja.
★Ylläpitohevosen Glitterin jälkeistä elämää uuden hevosuttavuuden Ministerin kanssa.
★Valmentaudun aktiivisesti ja tavoitteet ovat kilpailemisessa!

» Lue lisää minusta


29. elokuuta 2016

Kisoja edeltävä hyppäri


Katsahdetaas vielä hetkeksi tämän kuukauden alkuun jolloin meillä oli tuttuun viikottaiseen tapaan Kaisan hyppäri. Valmennus oli kisoja edeltävällä viikolla eikä nyt  Artukaisten kisojen jälkeen olla ehditty hyppäämään ollenkaan. Vajaa kahden viikon hyppytauko onkin tuntunut vähintääkin ikuisuudelta vaikka todellisuudessa hyppykertoja on jäänyt väliin vain ne kaksi.Onneksi sentään tällä viikolla olisi tarkoitus hypätä keskiviikkona. Seuraavat kisat olisivat suunnitelmissa tulevalle viikonlopulle joten katsotaan päästäänkö niihin lähtemään!


Koska tästä valmennuksesta on  miltein kuukausi aikaa ei mulla ole enään kovin hyvää muistikuvaa valmennuksen kulusta.. Essi kävi tuolloin meitä videoimassa joten oheinen video puhukoot tällä kertaa puolestaan! Muutamia kuskin ajatuskatkoja lukuunottamatta tunti rullasi loppuakohden suht kivasti ilman sen suurempia ongelmia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaathan,että kommenttisi ilmestyy näkyviin vasta kun olen sen hyväksynyt! Epäasialliset sekä arvostelevat kommentit jätetään julkaisematta.

Kiitos kommentistasi! :)
-Moona-

Copyright

Webdesignin tarjoaa Veera Junttila, Lunar Graphics 2016