BLOGIN TAKANA

★21-vuotias Turkulainen hevosharrastaja.
★Ylläpitohevosen Glitterin jälkeistä elämää uuden hevosuttavuuden Ministerin kanssa.
★Valmentaudun aktiivisesti ja tavoitteet ovat kilpailemisessa!

» Lue lisää minusta


6. elokuuta 2017

Kuvapljäys


Kesä on tuntunut hujahtavan ohi ihan silmänräpäyksessä ennen kuin se ehti edes kunnolla alkaneenkaan. Vaikka elokuu vielä kesäkuukaudeksi lasketaankin on mennyt viikko näyttänyt melko syksyiseltä ilmojensa puolesta kun vettä on satanut harvasen päivä. Täytyy toivoa,että loppukuu olisi edes vähän aurinkoisempi!  Viimeisetkin kesälomat ovat nyt pidetty jonka vuoksi aika onkin ollut viimepäivinä aika kortilla. Viime viikolla Minkku hyppeli hyvin omistajansa kanssa Hangossa 120,-sekä 130cm luokat. Tällä viikolla pidettin hyppelyistä lomaa ja nyt tulevalla viikolla olisi tarkoitus loppuviikosta hypellä maastoesteitä! Meidän on itseasiassa pitänyt kesän aikana jo aikaisemmin hypellä maastoesteitä mutta kuski on alkanut aina vain jänistämään joten ollaan tyydytty vain rataesteisiin, joskos nyt kuski ei alkaisi jänistämään :D  Tämän postauksen kuvat ajoittuvat pari viikkoa taaksepäin lauantaille jolloin Emma lähti seuraksi kameransa kanssa tallille ja saikin räpsittyä varsin kivoja ja kesäisiä kuvia! Pidemmittä puheitta kuvat puhukoot tällä kertaa puolestaan. 

Mukavaa alkavaa viikkoa! :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaathan,että kommenttisi ilmestyy näkyviin vasta kun olen sen hyväksynyt! Epäasialliset sekä arvostelevat kommentit jätetään julkaisematta.

Kiitos kommentistasi! :)
-Moona-

Copyright

Webdesignin tarjoaa Veera Junttila, Lunar Graphics 2016