BLOGIN TAKANA

★21-vuotias Turkulainen hevosharrastaja.
★Ylläpitohevosen Glitterin jälkeistä elämää uuden hevosuttavuuden Ministerin kanssa.
★Valmentaudun aktiivisesti ja tavoitteet ovat kilpailemisessa!

» Lue lisää minusta


26. tammikuuta 2015

Back in Business

Eilen sunnuntaina meillä oli pitkästä aikaa kuukauden tauon jälkeen Kaisan estevalkka!  Gee oli oikeastaan yllättävän rauhallinen siihen nähden millainen se oli alkuviikosta puomeilla, odotin sen vähintääkin kaahavan kuin ohjus tälläkin kertaa.  Aloitettiin  verkassa tulemaan puomitehtävää kahdeksikolla. Päätyyn ravipuomit joiden jälkeen laukannosto ja lävistäjältä kavaletti. Gee oli tapansa mukaan taas kovin innoissaan alkuun ja vauhtia tuntui piisavan. Kavaletit Gee tuli ihan oikein nätisti ja päästiin tulemaan niille rennosti ja hyvin, puomeilla Gee pääsikin sitten vähän kipittämään. Kestikin  siis hetki ennen kuin päästiin ihan jyvälle tehtävään näin vauhdin puolesta. Loppuun päin Gee malttoikin jo odottaa paremmin ja päästiin ravipuomitkin tulemaan suht rennosti sekä siirtymisissä ja nostoissa Gee malttoi kuunnella puolet paremmin!

Hyppääminen aloitettiin myöskin alkuun kahdeksikolla johon myöemmin lisättiin vielä pysty-okseri linja. Muutama typerä kielto tuli alussa lähinnä vain omien virheideni takia, jäin jo kaukaa venkslaamaan paikan suhteen jonka seurauksena Gee stoppasi. Kun tultiin tätä usempaan otteeseen kierros kierrokselta tehtävään sekä hyppäämiseen alkoi löytymään pikkuhiljaa hyvä rytmi ja rentous. Lisättiin tosiaan tämän tehtävän loppuun vielä pysty-okseri 4 askeleen linja jota tultiin aivan lopussa toistamiseen vain pelkästään. Alussa Gee pääsi pari ensimmäistä kierrosta kuskaamaan linjan läpi oman päänsä mukaan.. Nyt pitikin vain muistaa heti ensimmäisen esteen jälkeen ottaa kunnolla kiinni ja tehdä itse päätös mihin askeleeseen hevonen tulee ja pysyä tomerasti päätöksessä! Huomaan,että vähän liian helposti multa pääsee ote lipsumaan.. onneksi ei kumminkaan enään niin pahasti mitä joskus aikaisemmin. Kumminkin kun päätin linjan välissä mihin askeleeseen hevonen tulee sain sen pidetttyä joka kerta hyviin ja  homma rullasi! Lopussa saatiinkin oikein hyvät hypyt joihin oli hyvä tällä kertaa lopettaa.

Linkki videoon

Tuntui tosiaan,että itse olin paikka paikoin melko kohmeessa jonka  seurauksena tuli typeriä pieniä virheitä.. Eiköhän tämä taas tästä ala rullaamaan nytkun päästään taas kunnolla loman jälkeen treenaamaan! Kaikenkaikkiaan valmennuksesta jäi kyllä hyvä fiilis ja tästä on taas hyvä jatkaa! :) Tällä viikolla käynkin Glitterillä vasta loppuviikosta ja lauantaina olisi vuorossa Mikael Forsténin valmennus.Palaillaan! :)

Bambisilmä mussuttamassa tyytyväisenä heiniään valkan jälkeen! 

4 kommenttia:

  1. et oo ulkoasua ajatellut muuttaa talvisemmaksi? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olen! mutta ei olla oikeen vaan saatu mitään kivoja talvisia kuvia kun tuntuu,että täällä päin suomea on talvi joka toinen viikko jonka jälkeen taas lumet sulavat pois.. :/ täytyy nyt taas oottaa,että talvi tulis takas turkuun ja saatais uusia kuvia banneriin! :D

      Poista
  2. Miksei videolla näkynyt kieltoja? :D Ootko katsonut jo tulevia kisoja? Meette kyllä tosi hyvin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Video ois venynyt kieltoineen lähemmäs 10minuuttiin niin koitin saada sen tiivistettyä mahdollisemman lyhyeks ilman,että nettiin lataaminen kestäis ikuisuuden! :D Nytkin videon pituus oli vähän siinä rajoilla kun kestää ton reilut 5min.. Joo oon mä jotain tutkaillut ja päivittänyt tonne kisakalenteriin! ja kiitos paljon! :))

      Poista

Huomaathan,että kommenttisi ilmestyy näkyviin vasta kun olen sen hyväksynyt! Epäasialliset sekä arvostelevat kommentit jätetään julkaisematta.

Kiitos kommentistasi! :)
-Moona-

Copyright

Webdesignin tarjoaa Veera Junttila, Lunar Graphics 2016