BLOGIN TAKANA

★21-vuotias Turkulainen hevosharrastaja.
★Ylläpitohevosen Glitterin jälkeistä elämää uuden hevosuttavuuden Ministerin kanssa.
★Valmentaudun aktiivisesti ja tavoitteet ovat kilpailemisessa!

» Lue lisää minusta


12. heinäkuuta 2015

Metsämäki horse show

Koko viikonloppu onkin kulunut melko tiiviisti tallilla ja Metsämäen kilpailuissa sillä päästiinkin Glitterin kanssa osallistumaan kisaviikonlopulle jokaisena päivänä alkuperäisestä suunnitelmasta vähän poiketen.
Näitä kisoja ollaan ehkä eniten odotettu tältä kesältä!

Kuvat ©Emma ja Marisa

Perjantaina kisat alkoivat seuraluokilla joihin lähdettiin hyppäämään pelkkä 90cm luokka. Verryttelyssä Gee oli ihan ok, teki sujuvia hyppyjä, kuunteli ja malttoi. Rata oli todella simppeli ja helppo, arvostelultaan 367.1(A2/A2) eli perusradalta olisi jatkunut suoraan uusintaan. Jo ensinmäistä esteestä alkaen homma meni ihan plörinäksi, hyväkun laukkakaan edes pyöri. Lamaannuin, matkustin velttona sellässä enkä osannut tehdä minkäänlaisia päätöksiä. Paikat ajautuvat parille  esteelle ihan juureen, veto oli päällä, jalka irti, enkä istunut satulassa. Eipä tuossa kohtaan oikeen voi olettaakkaan,että hevonen tuntuisi hyvältä jos kuski on unohtanut ratsastaa alusta alkaen.. Sarjalle paikka osui huonosti, a-osalta otettiin puomi ja b-osalle kielto. Uusiksi yrittämällä päästiin yli ja maaliin 8 virhepisteellä. Eipä sentään hylättyä otettu mutta eniten jäi ärsyttämään oma tekeminen, miksi en ratsastanut paremmin.



Lauantaina lähdettiin korjaamaan edellispäivän virheitä. Jotenkin heti kun tulee yksikin epäonnistuminen stressaan ja jännitän ihan tolkuttomasti,että mitä jos epäonnistutaan tälläkin kertaa.. Liikaa jään miettimään asioita jolloinka ei sitten mistään kyllä tule yhtään mitään. Valmennuksissa tulee ratsastettua paljon paremmin ilman sen suurempia miettien ja pystyn ratsastamaan rennosti.. Kisoissa mun ratsastus muuttuu ihan päinvastaiseen ja en osaa tehdä minkäänlaisia ratkaisuja. Jotenkin tää kaikki liika miettiminen ja jännittäminen on tullut aikaisemmin juurikin pikkuhiljaa näiden epäonnistumisten ja hylättyjen kisareissujen myötä. Glitteri käyttää tottakai tilaisuuden heti hyödyksi jos selässä on vähääkään epävarma joten siksi mun pitäisikin päästä tästä pois, opetella olematta miettimään liikoja ja keskittyä ratsastamaan kisoissa samallalailla kuin valmennukissakin. Tottakai epäonnistumiset ovat osa tätä lajia ja niistä on otettava opiskeen muttakun meidän matkassa  on tuntunut olevan etenkin koko tuon viime talven enemmän epäonnea kuin onnea joten vähemmästäkin pistää mietityttämään ja jännittämään,että mitä jos epäonnistumme taas. Tätä ajatusta en saakkaan kitkettyä millään pois edes onnistumisten kautta. Nyt vaan pitäisi saada paljon startteja alle.. eihän se jännitys lähde muuten kuin kisoja kiertämällä.










Lauantaina hyppäsimme tälläkin kertaa vain 90cm luokan. Rata oli todella simppeli ja mukava, arvostelultaan A.2.0. Verryttelyssä Glitteri tuntui jo todella hyvältä ja sainkin alusta alkean hommaan paljon paremman otteen kuin mitä perjantaina. Radalla keskityin siihen, että laukka pyörii ja jalka on kiinni, en jäänyt miettimään liikoja ja pyrin ratsastamaan mahdollisimman rennosti. Homma rullasi ja puhdas ratahan sieltä tuli. Niin iloisia ja tyytyväisiä oltiin kyllä molemmat Geen kassa radan jälkeen puhtaasta radasta  ja lähdettiin hyvin mielin takaisin kotiin! Aika ei sijoille riittänyt mutta pääasia ja tavoite olikin,että saadaan puhdas ja hyvä rata.



Sunnuntaina meidän ei edes alunperin pitänyt  lähteä kisoihin ollenkaan mutta sattumalta saatiinkin sopivasti kyyti järjestymään. Lauantain mietin 90cm luokan jälkeen pitäisikö vielä ilmoittautua jälkkärinä metriin mutta päädyin jättämään kisat onnistuneeseen suoritukseen joten jälki-ilmottauduttiinkin metrin luokkaan sunnuntaille. Sunnuntain rata oli todella pitkälti samantyylinen kuin mitä lauantain ja myöskin arvostelultaan sama A.2.0.  Sain verkassa samalaisen fiiliksen kuin mitä lauantainakin radalla, pystyin luottamaan hevoseen, ratsastamaan tarvittaessa eteen ilman,että gee ryntäisi hullunlailla ja sain tuotua sen niihin paikkoihin joihin halusinkin. Hyvillä ja positiivisin fiiliksin jäätinkin siis odottelemaan omaa vuoroammme. Alkurata sujui hyvin ja Gee tuntui paremmalta kuin pitkään aikoihin! Selviydyttiin sarjasta jonka jälkeen seuraava 6 este olisi ollut vaasemalla ja tämän jälkeen olisi jatkunut linjalle 7 ja 8 esteille. Mitä teen minä? Käännän suoraan sarjalta oikealle skippaan täysin ajatuksissa 6 esteen ja ratsastan linajalle  ja ajattelen,että tullaan pääsemään puhtaasti maaliin. Kellon kilahtaessa en edes tajunnut,että sieltä jäi yksi este välistä,että sarjalta ei olisikaan pitänyt jatkaa linjalle. 



Sitä ketutuksen määrää radan jälkeen. Kerrankin kun jopa alkaa valkenemaan miten mun kuuluu ratsastaa ja saan radalla fiiliksen,että me selvitään tästä ihan oikeesti niin enkös tottakai onnistu sen pilaamaan ihan itse. Jos ei tule hylättyä kielloista, tulee hylätty täysin omasta ajattelemattomuudesta... Ja miten vielä radankävelyssä puhuin,että niin helposti muistettava rata ja samanlainen käännös vasemmalle kuin  mitä edellispäivän radassa.. Noh positiivista,että hylätty ei tälläkertaa tullut kielloista vaan väärän radan ratsastamisesta. Glitteriin sen sijaan olin enemmän kuin tyytyväinen, se tuntui paremmalta kuin pitkään aikaan!




Ärsytyksen määrä oli radan jälkeen niin suuri,että tein pikaisen päätöksen Glitterin omistajan kanssa,että hyppään vielä seuraavan 110cm luokan, ilmottauduin kokeilumielessä sillä eihän mulla olisi ollut mitään hävittävääkään.Samalla ratsastuksella kuin mitä metrissä mitään ongelmaa ei olisi joten uskaltauduin luokkaan ilmoittautua. Tuo metrin rata oli jo korkeudeltaan todella reilu eikä kaikki eseet olleet  läheskään tapissa asti joten sen puolesta tuo kymppi ei edes kovin suurelta tuntunut. Verkassa Gee oli todella hyvä lukuunottamatta paria kieltoa jolloin lähdin liikaa paineistamaan kohti estettä eikä paikka vain yksinkertaisesti osunut. Radalla musta tuli tosi epävarma. Päässä pyöri vain,että esteet ovat nyt isompia ja stressasin paikkojen suhteen ihan liikaa. Ollaanhan me Geen kanssa tosi monesti tuon korkuisia ihan ratana menty  mutta niin se ajatusmaailma ja ratsastus vain muuttui kun lähdin ajattelemaan  ja stressaamaan liikaa ja kakkoselle tuli aivan turha kielto. Uudestaan yrittämällä päästiin yli mutta kolmoselle jälleen kielto. Juurikin tuolle kolmoselle tuntui kyllä tulevan eniten kieltoja.. este hypättiin  juuri suoraan katsomoa kohden.Yhtä kokemusta rikkaampina lähdettiin kumminkin kotiin, tuntui että enemmän ehkä olisi harmittanut jos en olisi metrin lisäksi tähän luokkaan ilmoittautunut.

Mitä tästä jäi käteen? Yksi puhdas suoritus sekä yksi melkein..muistututs,että opettele rata kunnolla ja keskity ja se,että nyt sain Glitteriin sellaiseen tuntuman millaista mulla ei ole siihen oikein ennen kisoissa ollut, tiedän mitä mun on siellä selässä tehtävä ja miten ratsastettava, tää fiilis on jotenkin uupunut tai puuttunut kokonaan aikaisemmissa kisoissa, tän ku sais nyt ylläpidettyä! Kaikenkaikkiiaan tästä viikonlopusta jäi kumminkin  oikein hyvä ja positiivinen fiilis!

7 kommenttia:

  1. Oletko koskaan hypännyt kymppiä? Mielestäni erittäin typerä veto. Ette kuitenkaan ole missään nimessä vielä sillä tasolla, joten typerää hankkia tuollaista takapakkia, kun metri oli kuitenkin sujunut ihan hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kisoissa ei mutta kuten sanoin suurin osa esteistä kympissä oli metrin korkeudedsa ja ihan täyskorkeeta metriä ollaan kumminkin ennen kisoissa menty joten sen puolesta uskallettiin siihen ilmoittautua.. Mutta kumminkin liian iso pala meille vielä purtavaksi eikä tosiaan ollakkaan siihen vielä valmiita! :)

      Poista
    2. Ja eihän sitä koskaan saa selville jos ei ikinä kokeile, mentiin tohon ihan kokeilumielessä.. Hevonen kyllä ois valmis mutta mun itse pitää saada henkinen puoli mukaan tähän touhuun!

      Poista
  2. Näyttää todella paljon paremmalta teidän meno mitä aikaisemmin! Hyvän näköstä :) Ja tiedän ton tunteen kun unohtaa radan, ja muuten olisi mennyt niin hyvin... Erittäin ärsyttävää, mutta näitä sattuu! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) jepp, ärsytti kyllä niiiin paljon :D

      Poista
  3. Oo hyvält näytti! harmi toi metrin rata mut hei ens kerral ainaki muistat radan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) no jep, ärsytti kyl niin paljon ton jälkeen etenki ku rata oli tosi samanlainen ku edellis pv ja monta kertaa kävin sen viel läpi ni miten voinki unohtaa yhen esteen :D jotenki vaan siin jännitykses radal se unohtu sit kumminki..

      Poista

Huomaathan,että kommenttisi ilmestyy näkyviin vasta kun olen sen hyväksynyt! Epäasialliset sekä arvostelevat kommentit jätetään julkaisematta.

Kiitos kommentistasi! :)
-Moona-

Copyright

Webdesignin tarjoaa Veera Junttila, Lunar Graphics 2016