BLOGIN TAKANA

★21-vuotias Turkulainen hevosharrastaja.
★Ylläpitohevosen Glitterin jälkeistä elämää uuden hevosuttavuuden Ministerin kanssa.
★Valmentaudun aktiivisesti ja tavoitteet ovat kilpailemisessa!

» Lue lisää minusta


4. lokakuuta 2015

Iltaiset hyppelöt

Torstai illalla meillä oli Kaisan valmennus. Ulkona oli tuohon aikaan jo pilkko pimeää ja jouduttiin tällä kertaa menemään kentällä maneesin pohjan kunnostuksen vuoksi. Melko hämärältä näytti alkuun mutta onneksi kentän valot kirkastuivatkin sen verran,että kyllä siellä riittävän hyvin näkikin!

Kaisa rakensi meille kivan tehtävän jota aloiteltiin tulemaan verryttelyjen jälkeen. Hypättiin alkuun ristikkoa kummastakin suunnasta jota ennen oli laukkapuomit.  Laukka piti saada ennen tehtävää riittävän kootuksi jonka jälkeen mun ei tarvinnut kuin osua ensimmäiselle puomille ja istua lopun aikaa ennen estettä mahdollisimman hiljaa paineistamatta yhtään hevosta. Tehtävä lähti rullaamaan aika kivasti! Este muutettiin okseriksi ja Kaisa lähti nostamaan estettä aina kierros kierrokselta. Voi vitsit miten mageita ja hyviä hyppyjä Gee tekikään tuolle esteelle! Gee tuli tehtävälle kerta toisensa jälkeen aina paremmin ja teki kyllä  niin ilmavia ja pyöreitä hyppyjä,että mun oli jopa vaikeuksia pysyä niissä mukana :D Harmiksi nämä hypyt eivät nyt tietenkään tallentuneet videolle kun Emma pääsi kuvailemaan vasta myöhemmässä vaiheessa.Tämän tehtävän jälkeen siirryttiin tulemaan samalla ajatuksella kavaletti lähestymisellä okseria. Mun piti muistaa jälleen istua mahdollisimman hiljaa, luottaa ja antaa hevosen hoitaa loput! Näille kummallekkin  tehtäville uskallettiin lähteä nostamaan myös este korkeutta normaalia isommiksi. Esteen noustessa mulle tuli tässä kohtaa kauhea hätä kavalettia lähestyessä ja lähdin muutamaan otteeseen vähän liikaa paineistamaan hevosta. Jotenkin kun este nousi jäin liikaa stressaamaan,että tuon korkuisella mun on pakko saada paikka osumaan ja päästävä kunnolla hyppyyn mukaan.. Jäin siis liikaa ajattelemaan!  Olisin saanut tuolle okserille olla käden kanssa  kanssa aavistuksen paremmin mukana mutta onneksi saatiin tähän loppuun onnistuneet hypyt. Niinkuin Kaisakin sanoi, että tarvitaan vain lisää varmuutta ja rutiineja isommille esteille!  Reilut puoli vuotta sitten olin käden kanssa jäljessä tyyliin 80cm korkuisilla esteillä ja metri tuntui kovin isolta ja epävarmalta kun taas nyt metri ei tunnu korkeutena juuri missään.

Ennen radan hyppäämistä tultiin muutamaan otteeseen pysty-pysty  linja alkuun kuudella askeleella. Tämä rullasi hyvin ja sain hevosen tuotua joka kerta tuohon kuuteen askeleeseen ilman ongelmia! Seuraavaksi saatiin tulla tämä sama linja viidellä askeleella joka tuntui jostain syystä ihan todella hankalalta enkä vain saanut askelia mahtumaan linjan väliin. Pariin otteeseen tulin itse liian hätäiseksi ja lähdin paineistamaan hevosta jonka vuoksi otettiin muutamat kiellot. Heti kun sain tuotua ensinmäiselle esteelle (lue: heti kun muistin taas ratsastaa ja keskittyä) rennosti ja rauhallisesti ja otettua esteen jälkeen heti takaisin saatiin väli mahtumaan siihen viiteen. Loppuun saatiin hyvät ja onnistuneet hypyt joihin oli hyvä lopetella tältä erää!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaathan,että kommenttisi ilmestyy näkyviin vasta kun olen sen hyväksynyt! Epäasialliset sekä arvostelevat kommentit jätetään julkaisematta.

Kiitos kommentistasi! :)
-Moona-

Copyright

Webdesignin tarjoaa Veera Junttila, Lunar Graphics 2016