BLOGIN TAKANA

★21-vuotias Turkulainen hevosharrastaja.
★Ylläpitohevosen Glitterin jälkeistä elämää uuden hevosuttavuuden Ministerin kanssa.
★Valmentaudun aktiivisesti ja tavoitteet ovat kilpailemisessa!

» Lue lisää minusta


27. syyskuuta 2015

Sunnuntain hyppyjä

Tänään sunnuntaina meillä oli Kaisan hyppäri. Tunti meni oikeastaan aika vaihtelevasti, alku rullasi tosi kivasti, sitten meni huonommin sitten vähän vieläkin huonommin ja loppuakohden alkoi taas sujumaan ja lopusta jäikin loppujenlopuksi ihan todella hyvä fiilis!

Gee jäi helposti pohkeen taakse jolloin touhusta ei tullut sitten yhtään mitään.. Sitten kun sain ratsastettua hevosen kunnolla ohjan ja pohkeen väliin tuntui se tosi hyvältä ja varmalta ja sain tuotua sen juuri niihin paikkoihin joihin halusinkin ilman ,että lähdin liikaa istunnalla puskemaan eteen. Meillä oli jälleen samalla lailla toisella pitkällä sivulla okseri-okseri linja niinkuin viime valmennuksessakin.. Silloin  meillä oli täysin sama ongelma kaarteen jälkeen linjalle kääntyessä ja onnistuin ryssimään vasemmassa kierroksessa kaarteen jälkeiselle okserille paikan koko ajan. En tiedä mikä siinä oli niin hankalaa mutta en vain nähnyt tälläkään kertaa kaarteen jälkeiselle okserille minkään sortin paikkaa ja otettiin siihen sitten parit kiellot. Toisesta suunnasta tultaessa ei ollut minkäänlaista ongelmaa ja näin oikeasta kierroksesta kaarteen jälkeen hyvin paikat okserille mutta vasemmasta tuo tuntui ihan tuhottoman vaikealta hahmottaa paikkaa esteelle.

Vitsi,että tykkään vaan tosta hevosesta! Vaikka kaikki ei aina ole ihan ruusuilla tanssimista eikä Gee ole sieltä helpoimmasta päästä eikä anna kyllä mitään ilmaisiksi ja vaikka välillä tuntuu palaavan hermo ihan totaalisesti niin tuntuu,että silti siitä saa joka kerta vaan niin paljon irti kun joutuu selässä joka sekuntti oikeasti ajattelemaan ja muistamaan ratsastamaan! Kuskin väärät päätökset kyllä kostautuvat samantien jos itse jää arpomaan minkään suhteen.


2 kommenttia:

  1. Ihan hyvältähän tuo näytti ainaki omaan silmään! :) varmasti toi pieni maneesiki nyt teettää vähän enemmän ongelmii ku kenttä mut eiköhän se siitä!

    VastaaPoista
  2. Onks Geellä gägi? Tuli ihan omat ajat Jindan kanssa mieleen, kun videota katsoin, kun välillä näytti että käännöksissä ratsastajan pitää olla aika tarkkana. Mä sain vasta jälkeenpäin kuulla, että gägillä on yleisesti ottaen välillä aika hankala kääntää. Kiva ahaa-elämys miksi mua vietiin välillä vähän minne sattuu :-D

    Kuitenkin, tosi kivan näköistä menoa jälleen kerran, sulla on ihanan rauhallinen istunta!

    VastaaPoista

Huomaathan,että kommenttisi ilmestyy näkyviin vasta kun olen sen hyväksynyt! Epäasialliset sekä arvostelevat kommentit jätetään julkaisematta.

Kiitos kommentistasi! :)
-Moona-

Copyright

Webdesignin tarjoaa Veera Junttila, Lunar Graphics 2016