BLOGIN TAKANA

★21-vuotias Turkulainen hevosharrastaja.
★Ylläpitohevosen Glitterin jälkeistä elämää uuden hevosuttavuuden Ministerin kanssa.
★Valmentaudun aktiivisesti ja tavoitteet ovat kilpailemisessa!

» Lue lisää minusta


26. joulukuuta 2014

Joulun kuulumiset

Blogin joulukalenteri on nyt avattu loppuun ja paluu arkipostauksiin alkaa. Joulu on kulunut melko rennoissa ja mukavissa tunnelmissa hyvästä ruuasta sekä seurasta nauttien! Aatto sujui itselläni hyvin pitkälti aijempien vuosien rutiinien mukaisesti. Aamulla herätyskello soi jo aikaisin ja tallilla olin heti kahdeksan jälkeen. Perinteisesti suunnattiin hevosten kanssa joulumaastoon jonka jälkeen kuvailtiin vielä jouluisia kuvia pellolla. Tallilta kun pääsin kotiin käytiin kävelemässä koiran kanssa talvisissa maisemissa pidempi lenkki jonka jälkeen suunnattiin joulusaunaan. Saunan jälkeen ilta kului syöden, lahjoja availlen sekä elokuvia katsellen. Kaikenkaikkiaan siis ihana joulu! Sain myös todella paljon kaikkia ihania lahjoja joita en todellakaan odottanut saavani. Lahjoista pieni esittely tämän postauksen lopussa. Toivottavasti te lukijatkin olette viettäneet mukavan joulun sekä saaneet mieleisiä lahjoja! :)


Glitterin kansa ollaan vietetty rentoja talvipäiviä maastoillen taikka pellolla ratsastaen. Näin loman aikana olen itsekkin päässyt pitkästä aikaa käymään valoisaan aikaan tallilla joten ratsastuksista on kertynyt kunnon materiaaliakin. Eilen torstaina kuvailtiin Essin kanssa toistemme ratsastuksia päittäin joten blogiin on lähipäivinä tulossa kunnon video-sekä kuvamateriaalia pakkaspäivän ratsastuksista aurinkoisissa maisemissa pellolla! 

1. Ted Bakerin sukkapaketti - Kolme paria eri väreinä ranskanbulldog sukkia. 2. Ted Bakerin pieni laukku
3. Ted Bakerin musta ranskanbulldog meikkipussi   4.Spooksin ihana oliivin vihreä pipo  
5.Spooksin tummansiniset sukat     6. Gantin ihana kaulahuivi
7. Guessin hajuvesi   8.Paljon suklaata
9.Gantin pitkähihainen



Glitterin omistajalta sain aivan älyttömän ihanan lahjan! Ratsastussukat sekä seinäkalenterin tulevalle vuodelle jossa jokaisen kuukauden kohdalla on eri kuvia minusta ja Glitteristä sekä ihana muki jossa kuvan lisäksi lukee vielä takana Moona & Gee ♥

2 kommenttia:

  1. Voi ei kuinka ihanan lahjan sait glitterin omistajalta! Upea. :) Sain itse kans kellon jossa mun koirien kuva ja se oli ihan mahtava. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toi oli kyllä ihan älyttömän ihana lahja, muki ollut jo kovassa käytössä! :D voikun ihanan kuuloinen toi sunkin saama lahja! :)

      Poista

Huomaathan,että kommenttisi ilmestyy näkyviin vasta kun olen sen hyväksynyt! Epäasialliset sekä arvostelevat kommentit jätetään julkaisematta.

Kiitos kommentistasi! :)
-Moona-

Copyright

Webdesignin tarjoaa Veera Junttila, Lunar Graphics 2016